Kokemuksia Focus Spine C Pro 27,5" maastopyörästä

Tällä kaudella käytössäni oli kaksi maastopyörää: 27,5” täysjousto ja 29” jäykkäperäinen. Näistä jäykkäperäinen pyörä oli varsinainen kisapyöräni ja tein sillä myös suurimman osan treeneistäni. Täysjousto oli enemmän harjoittelukäytössä ja ajoin sillä melko paljon varsinkin alkukaudesta, kun hain tuntumaa maastoajoon. Loppukaudesta en ajanut täysjoustolla lainkaan vaan keskityin kokonaan jäykkiksellä ajoon. 

Kuva: http://www.larunpyora.com/tuote/2016-focus-spine-c-pro-black/

Oli mielenkiintoista päästä testaamaan kahta pyörää, jotka olivat oikeastaan melko vastakohdat toisilleen. Rengaskoossa, jousituksessa ja pyörän geometriassa oli paljon eroja. Tämä johti siihen, että pyöräily oli hyvin erilaista ja molempia pyöriä joutui ajamaan täysin omilla ajotyyleillä. Olen ollut jäykkiskuski jo vuodesta 2011 asti, joten täysjoustolla ajaessa joutui harjoittelemaan aivan uuden ajotekniikan. Yritin ajaa täysjoustoa pehmeästi ja keventäen, mutta se johti siihen, että en päässyt pyörällä jäykkistä kovempaa edes juurakkoisella reitillä. Muutaman kerran ajettuani aloin löytää oikeanlaista tekniikkaa ja uskalsin ajaa juurakoista ja kivikoista läpi hieman rajummin. Tällöin sain hyödynnettyä täysjouston ominaisuudet. Piti vain luottaa siihen, että takajousitus keventää sen verran, että pyörä ja kuski kestävät menoa. 

Kun ensimmäistä kertaa näin Focus Spine C Pro:n, sain vaikutelman pyörästä, joka kestää ottaa vastaan paljon tärskyjä ja jolla voi laskea alas kaikista paikoista, mihin vaan pää antaa myöten. Edellinen kokemukseni täysjoustopyöristä oli 26 tuumaisen xc-pyörän sarvista ja tästä hetkestä oli kulunut jo monta vuotta aikaa. Tämän uuden pyörän geometria näytti pitkältä ja kankealta ja pyörä oli hieman monsterimainen, vaikka renkaat olivatkin vain 27,5 tuumaiset. Ajattelin, että pyörä olisi jäykkäperäiseen pyörään verrattuna letkeä sohva, jolla pääsisi eteenpäin vain alamäessä. Toisaalta pyörä oli todella hienon näköinen ja houkutteli kokeilemaan. Kokeilin pyörää ensimmäisen kerran talvipolulla ja häkellyin pyörän ominaisuuksista. Suorastaan kiisin eteenpäin pomppien ja hyppien. Pyörä kääntyi mutkiin erittäin hyvin pienen rengaskoon ansiosta, vaikka ajo muuten tuntuikin vakaalta ja turvalliselta. Meinasin ottaa pyörän talvipolkukokemusten perusteella kisapyöräkseni, mutta olin kuitenkin realisti ja ymmärsin että pyörä olisi sellaisenaan liian raskas xco-kisailuun. Pyörä painaa alkuperäisosillaan noin 12 kg ja olisi sellaisenaan liian raskas 27,5 tuumaiseksi kisapyöräksi. Toki pyörästä löytyy muitakin versioita ja siitä saisi myös todella kevyen halutessaan. 

Keväällä pääsin sitten ajamaan täysjoustolla sulalla maalla. Jousituksen säätö vaati hieman harjoittelua, mutta opin löytämään ajamisen kautta sopivat säädöt jousitukseen. Ajoin pitkiä lenkkejä teknisillä poluilla. Semmosta perusrymistelyä ja juurakkojumppaa. Kesällä kokeilin pyörää myös XCO:n SM-kisojen reitillä Korsossa ja hetken mietin myös pyörän käyttöä kisapyöränäkin. En kuitenkaan sitten ajanut pyörällä varsinaista kisaa, koska jäykkiksellä säästin niin paljon painossa. 

Focus Spine on erittäin ketterä mutkaisella polulla. Sillä on helppo säilyttää vauhti tiukoissakin käännöksissä eikä pyörä lähde puskemaan kurveissa pitkäksi 29 tuumaisen pyörän lailla. Pyörän geometria on mielestäni suunniteltu all-mountain-tyyppiseen ajamiseen, jossa ajetaan vaikeita laskuja, polkukaahailuja ja välillä myös ylämäkiä. Pyörää on rauhallista hallita, sillä keulakulma on loiva ja joustoa on molemmissa päissä 120 mm. Tämä johtaa siihen, että kaikkein parhaimmillaan pyörä on loivissa alamäissä, joissa on jonkin verran teknisyyttä ja paljon käännöksiä. Ajoasento on melko pysty ja tästä johtuen pyörän geometria ei ole ylämäissä varsinkaan putkelta ajettaessa parhaimmillaan. Kyllä pyörä silti kohtuullisesti nousee myös ylämäkiä. 

 

Focus Spinella alamäkitreeneissä.

Jousitusratkaisu on onnistunut, sillä takajousitus poimii hyvin röykyt ja töyssyt, mutta ei kuitenkaan notku jatkuvasti normaalissa polkemisessa. Tässä pyörässä jousitusratkaisu ei ole kaukolukitteinen, vaan lukitus hoituu suoraan iskareista. Keulan saa aivan lukkoon, mutta takaiskaria ei pysty saamaan täysin lukkoon. Takaiskarissa on kaksi asentoa, josta toisessa iskari on täysin auki ja toisessa iskari on mielestäni puolilukossa eli joustaa isommissa töyssyissä, mutta poistaa kokonaan pienen pumppauksen. Eli pyörä tuntuu helpolla polulla siltä, että se olisi lähes jäykkäperäinen. Vaikeammalla polulla jousituksen toiminnan huomaa sitten selkeästi. Huomasin, että tämä takaiskarin jäykempi asento on erittäin hyvä helpoilla poluilla ja ylämäissä ja sitten alamäkiin ja vaikeille poluilla laitoin iskarin täysin auki. 

Shimanon osat olivat varmatoimisia ja herkkiä käyttää. Shimanon uusi XT 2x11-vaihteisto oli varsin näppärä tähän pyörään. Shimanon vaihteet toimivat kevyesti ja varmasti ja kiristettävä takavaihtaja piti huolen siitä, että ketju ei päässyt kovin helposti putoamaan eturattailta. Tämä 2x11 yhdistelmä on hyvä varsinkin harrastajalle, joka ajaa lenkkiä vaihtelevissa maastoissa. Pienellä eturattaalla pääsee ylös todella jyrkistä mäistä, kun vaan reisistä löytyy tehoja ja suurella eturattaalla välitykset riittävät kovillekin polkijoille. Koen, että Shimanon 2x11 vaihteisto on paljon varmatoimisempi kuin vanhat 2x10 vaihteistot ja se on kova kilpailija yksirattaisille systeemeille myös kilpailukäyttöön. Shimanon jarrut olivat herkät ja tehokkaat. Tehoa lisäsi se, että molemmissa kiekoissa oli kiinni 180 milliset jarrulevyt. Toki jarruista ja vaihteista löytyisi vielä pykälää parempi XTR-osasarja, mutta XT-osasarja oli jo laadultaan hyvä. 

Runko on hiilikuitua ja putkiosat alumiinia. Pyörää on helppo päivittää toiveiden mukaan, jos haluaa. Esimerkiksi kiekot ja putkiosat vaihtamalla saa pyörän painoa halutessaan kevennettyä merkittävästi. Hieno yksityiskohta on rungon sisään integroidut kaapelit. Tämä parantaa ulkonäköä, suojaa kaapeleita ja vähentää runkoon aiheutuvia hankaumia. 

Focus Spine on hyvä valinta, kun haluat ajaa kaiken tyyppistä maastoa vauhdikkaasti, pidät laadukkaista ja varmatoimisista osasarjoista ja tykkäät pitää hauskaa pyörän kanssa. Focus Spinejä ja muita Focuksen pyöriä on saatavana Helsingin Lauttasaaresta Larunpyörästä.

Katsaus alkukauteen

Paljon on tapahtunut viime blogin jälkeen. Kesä on laskeutunut Suomeen ja puut ovat alkaneet vihertää. Myös pyöräilyinto on kasvanut suunnattomasti. Ajoin maaliskuussa viikon verran Espanjan auringon alla ja huolsin samalla veljeäni etappikisoissa. Pääsin itse ajelemaan iltasin hyvissä olosuhteissa ja aloin löytää jälleen kipinää harjoitteluun. Talvi meni miten meni ja välillä oli tosi vaikeita jaksoja ja saattoi vierähtää viikko tai toinenkin ilman että liikuin juuri lainkaan. Sitten sain taas langasta kiinni ja sain hyvää treeniä pari viikkoa ja jälleen kadotin otteen ja motivaation. Kunto sahasi ylös alas, mutta pystyin silti yllättävän hyvin ajamaan talven Wattbike-kisoissa. Ehkä tähän auttoi se, että valtaosa harjoittelusta oli pyöräilyä, joten vaikka harjoitusmäärät eivät suuria olleetkaan niin lähes kaikki harjoittelu oli pyöräilyä kehittävää. Tein talvella myös Wattbike-treenejä enemmän kuin ennen ja en unohtanut täysin koviakaan treenejä, kuten edellisenä talvena pääsi käymään.
 

Loppukevät oli työlästä koulun kanssa (työtä riittää edelleenkin) ja elin jatkuvassa stressitilassa. Samaan aikaan yritin treenata ja yhtälö oli vaikea. Innostuin huhtikuun alussa kuitenkin pyöräilystä niin paljon, että se antoi vaan lisää energiaa arjessa jaksamiseen. Viime vuodet pyöräilytreeni on ollut usein pakkopullaa, mutta nyt sitä halusi tehdä vaan enemmän ja enemmän. Isoja pyöräilykipinän syttymiseen vaikuttaneita tekijöitä olivat uudet pyörät sekä palkinnoksi saamani GPS-ajotietokone. Etenkin Focuksen Spine 27,5” -täysjoustopyörä oli ratkaiseva. Pääsin ajamaan täysjoustolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010 ja fiilis oli hyvä. Kyseessä oli enemmän trailikäyttöön tarkoitettu pyörä, jolla oli hauska kruisailla Jyväskylän seudun teknisillä poluilla. Kun otin vielä mukaan GPS-laitteen, oli uusien polkujen löytäminen ja ajeleminen paljon helpompaa kun ei tarvinnut miettiä että eksyykö vai ei. Aloin ajella yli kolmen tunnin lenkkejä (jotka ovat olleet harvassa viime vuosina) maastossa. Pidin tahdin rauhallisena ja nautin luonnossa olemisesta ja pyöräilystä. Täysjousto antoi anteeksi töyssyissä ja pystyin etenemään riittävän rauhallisesti. Kunto alkoi nopeasti kehittyä. Etupäässä ajoin rauhallisesti ja loin pohjaa, mutta ajelin myös kavereiden kanssa huhtikuun aikana kolme harjoitusviikkokisaa, joista sain kovaa ärsykettä harjoitteluun. Huhtikuun ja toukokuun alun työt tuottivat tulosta ja pystyin tekemään toukokuussa Harju MTB-kilpailussa oman ennätyksen ja samalla reittiennätyksen. Tähän vaikutti ehkä jonkin verran viime vuotta parempi Focuksen jäykkäperäinen pyörä, mutta olin kuitenkin erittäin yllättynyt.

Näillä varusteilla ajelen tänä vuonna!

Innostuin ajamaan entistä enemmän ja ajoin seuraavassa kisassa (Jämsä MTB) mielestäni elämäni parasta maastoajoa. Kun ajoin kilpailun lopussa kovaa, pystyin ajamaan itseni todella ahtaalle. Tästä innostuneena lähdin heti seuraavana päivänä ajamaan Finnfalz-tiimin kanssa Tampereelle Rosendahl GP-maantiekilpailuun. Se kilpailu hieman tasotti virtaa ja olin aika siipi maassa kisan jälkeen. En ollut palautunut yhtään edellisen päivän maastokisasta. Kuntopohja oli vielä niin olematon että pystyin ajamaan vain yksittäisiä kovia kisoja, mutta tarvitsin pitkät palautukset. Tästä pettyneenä ja sisuuntuneena tähtäsin seuraavan viikon Tavastia 3 days-etappiajoon. Halusin saada hyvän tuloksen, sillä yksi etappikisan etapeista oli 10 km tempo. Heti perjantain korttelissa pystyin ajamaan hyvää, aktiivista ajoa ja lauantain tempossa pääsin sitten toiseksi. Olin tyytyväinen kun kaikkien vaikeuksien jälkeen olin päässyt kohtalaiseen vireeseen myös maantiellä. Kaksi seuraavaa maantie-etappia meni sinnitellessä ja ei ollut paljoa tehtävissä. Sijoituin kuitenkin kokonaiskisassa neljänneksi, mikä on urani parhaita sijoituksia. Sain taas uskoa ja luottoa tekemiseen. 

Etappikisa aiheutti kovan kuormituksen elimistöön, yhdistettynä muihin arjen stresseihin. Kolme päivää meni lähes täysin lepäillessä. Yritin ajaa, mutta jalat ei pystyny. Aloin tuskastua, kun tämä oli aivan uusi tilanne tänä keväänä. Palautuminen kesti kauemmin kuin yleensä. En ollut vielä täysin palautunut torstaiksikaan, mutta tein kuitenkin torstaina ja perjantaina kovia vetoja yhtä tutkimusta varten ja lauantaina kävin vielä ajamassa vajaan tunnin kovan tempotreenin. Tämän jälkeen olin totaalisen ”montussa”. Maksimisykkeet olivat 40 lyöntiä alemmat kuin lepotilassa ja peruskuntolenkillä pystyin jauhamaan parikymmentä lyöntiä alemmilla sykkeillä kuin yleensä. Tilanne oli erittäin huolestuttava. Tein kevyitä treenejä seuraavalla viikolla, mutta tilanne ei tuntunut parantuvan lainkaan. Mieliala laski ja motivaatio ajamiseen alkoi rakoilla. Torstaina yritin ajaa kovaa mutta meno loppui välittömästi, sillä en saanut itsestäni mitään irti ja jalat menivät välittömästi hapoille. Tähtäsin lauantain Laajavuori MTB Marathon-kilpailuun mutta olin surkeassa iskussa. Yritin syödä ja juoda mahdollisimman paljon kahden päivän ajan ja lisäksi hieroin jalkoja ja tein valmistavat harjoitteet mahdollisimman hyvin. Lauantain kisa-aamuna jalat tuntuivat erittäin hyviltä. Hämmästelin, että mitä on tapahtunut. Ajattelin sen olevan vain väliaikaista ja poljin kisapaikalle. Lähdin kisassa rohkeasti kärkeen, vaikka en ehtinyt ottaa yhtään alkuverkkaa. Pystyin taistelemaan kolmossijasta vielä muutama kilometri ennen maalia, mutta sitten oli annettava hieman periksi. 

Kuvaaja: Tarja Kivirinta

Oli uskomatonta että ajoin yhden parhaista maratoneista yhdellä Suomen rankimmista reiteistä, joka ei sovi lainkaan kaltaiselleni 80-kiloiselle ”tankkerille”. 

Kuvaaja: Touho Häkkinen

Kuvaaja: Touho Häkkinen

Ajattelin että nyt homma alkoi toimia ja yritin palata treenin pariin. Palautumisen kanssa tuli kuitenkin jälleen samat ongelmat kuin aiemmin. Vaikka päiviä kului, kulku oli jatkuvasti nihkeää ja sitä se on edelleenkin. Tähtään nyt keskiviikon SM-tempoon, joka on yksi kauden päätavoitteistani. Palautuminen edellisestä kisasta on kuitenkin vielä kesken enkä oo saanu tempotreeneissä irti parastani. Toivottavasti SM-kilpailu jälleen sytyttää ja elvyn siihen mennessä. 

Alkukausi on mennyt tulosten valossa paljon paremmin kuin odotin ja tämä on ollut yksi parhaista kauden aloituksistani. Kuitenkin palautumisen hitaus on yllättänyt. Siihen löytyy syynsä talven vähistä harjoitustunneista. Nyt kohti kauden ensimmäistä siniristipaidan metsästysretkeä ja tempojyrien kohtaamista!

Wattbike 4 km SM Tampereella 20.2.2016

Viime lauantaina kävin ajamassa Tampereella tämän talven viimeisen Wattbike-sarjan osakilpailun. Haasteena oli rikkoa tämän kauden kakkossijojen putki ja tavoittelinkin tästä 4 km SM-kilpailusta kultamitalia. Valmistautuminen kilpailuun sujui kuitenkin huonosti ja testiajot eivät lupailleet kovinkaan hyvää loppuaikaa lauantain kisaan. Päätin kuitenkin tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää, vaikka olo ei ollut kovinkaan luottavainen ennen kisaa.

 

Kuvaaja: Marjatta Halme

Pidin pienoisena ennakkosuosikkina Jussi Joensuuta joka on tämän kauden kisoissa ajanut kovia aikoja etenkin 4 km kisoissa. Ajattelin lähteä ajamaan omaa suunnittelemaani vauhtia, vaikka tiesin Jussin lähtevän kovalla alkuvauhdilla matkaan. Päätin kokeilla tällä kertaa vanhaa tekniikkaani eli kovaa pyörittämistä. Sillä tekniikalla ajoin vuoden 2012 syksyllä edelleen voimassa olevan 4 km Suomen ennätykseni 4:27,01. Kovalla pyörittämisellä tarkoitan tässä yhteydessä 110-120 pyöritysnopeutta. Vuodesta 2012 tekniikkani on muuttunut taloudellisemmaksi ja olen laskenut kampikierrokseni noin 100 paikkeille. Se tekniikka toimii pidemmillä matkoilla (kuten 10 km) paremmin. Kovempi pyörittäminen ei tällä kertaa onnistunut ja matka alkoi painaa jo puolentoista minuutin jälkeen. Jouduin palaamaan nykyiseen rauhallisempaan tyyliini. Kova pyörittäminen vaatisi aivan erilaista harjoittelua. Tällä hetkellä en vaan pysty siihen.

Jussi lähti heti alusta alkaen kovaa vauhtia ja en johtanut kisaa missään vaiheessa. Noin kaksi minuuttia ennen loppua mulla oli vaikeaa ja ero kärkeen kasvoi räjähdysmäisesti. Onneksi kakkossijani ei ollut tällä kertaa uhattuna ja tehtäväni oli vain ajaa loppuun asti. Jussi oli lopulta täysin ylivoimainen ja en olisi mitenkään pystynyt tällä kertaa hänen vauhtiinsa. Hän runttasi putkelta koko matkan. Oma aika oli hieman parempi kuin edellisessä 4 km kilpailussa, mutta en ollut silti kovin tyytyväinen, sillä oma Suomen ennätykseni jäi noin kahdeksan sekunnin päähän. Siihen olin tyytyväinen, että olin mitaleilla ja Suomen ennätykseni säilyi 15 sadasosasekunnin turvin. Ensi talven aikana se saattaa olla jo vaarassa, joten pitäisi itsekin pystyä parantamaan tämän hetken tasosta. 

Palkittu kolmikko! Kuvaaja: Marjatta Halme

Tämän talven Wattbike-cupista jäi hyvä maku vaikka osallistujia olisi mahtunut enemmänkin mukaan. Seuraava kilpailu onkin jo sitten ulkona maantie- tai maastopyörän päällä huhti- tai toukokuussa. Siihen asti treeniä ja kouluhommia, joita onkin tälle keväälle kasautunut kiitettävä määrä. Wattbiken löytää myös ensi viikon GoExpo-messuilta Helsingistä. Maahantuojalla Concept Finnrowing Oyllä on messuilla oma osasto. Olen itse käymässä osastolla lauantaina ja sunnuntaina. Tervetuloa!