Joulukuinen
lauantaiaamu valkeni synkeän harmaana, mutta jännitys vatsanpohjassa oli aivan
toista. Usean vuoden taivallus Wattbike-cupin kisoissa sai jatkoa tänäkin
vuonna suunnatessani Keravalle 4 km osakilpailuun. Raakaa, julmaa, hapottavaa,
muistelin viime keväänä ajamaani edellistä kisaani. En olisi halunnut kokea
sitä uudestaan ja silti olin taas mukana. Wattbike-cup on jotain sellaista,
mitä ei vaan voi millään jättää väliin. Vaikka kisoissa polttaa ja sattuu,
nautin kisoista. Kisoissa ei ole alamäkiä eikä ylämäkiä, vaan pelkkää tasaista
hapottavaa jyystöä, joka alkaa kisan edetessä iskeä tajuntaan poravasaran
lailla.
Tämän
kertaiseen kisaan en ollut valmistautunut mitenkään erikoisemmin. Kuntoni oli
syksyn jäljiltä vielä hieman alavireinen ja kovaa treeniä en ollut tehnyt juuri
lainkaan. Lähes kaikki mitä olin tehnyt oli ollut vain kevyttä. Siksi jännitti
erityisen paljon lähteä ajamaan maksimia ja vieläpä suoraan kisaan. Lämmittelin
hyvin kisaa varten ja asetin tavoitteekseni päästä siihen aikaan, minkä ajoin
vuosi sitten samassa kisassa. Silloin olin kuitenkin paremmin valmistautuneempi.
Vain kourallinen kilpailijoita oli löytänyt tällä kertaa kisapaikalle. Miesten
lähdössäkin osallistujia oli vain murto-osa siitä, mihin Wattbike-cupin
kukoistuksen aikakausilla tuli totuttua. Onneksi Wattbike-cuppia vielä
kuitenkin jaksetaan pyörittää ja toivon, että uusi kukoistava aikakausi voisi
vielä alkaa. Olisi hienoa jos järjestettäisiin vielä kunnon spektaakkeli, johon
myös monet uudet pyöräilijät innostuisivat ottamaan osaa ahkerasti.
Tavattaisiin kilpakumppaneita, ajettaisiin kova treeni ja kisa ja saataisiin
suurta urheilujuhlan tuntua. Sitä wattbikella kisaaminen parhaimmillaan on.
Lähdin kisassa rohkeasti polkemaan omaa ennätysvauhtiani noin 550 wateilla. Reilut
kaksi minuuttia kestin, kunnes jalkoja alkoi kangistaa. Lähdin valumaan kärkikamppailusta
alaspäin ja yritin ajaa vuoron perään putkelta ja satulasta, mutta mikään ajoasento
ei tuntunut hyvältä. Halusin luovuttaa, mutta halusin silti voittaa. Viimeisen
puolen minuutin alkaessa olin antanut kaikkeni. Voitto oli menetetty ja
taistelin enää kolmannesta sijasta. Harmituksen tunteet risteilivät päässäni.
Hölmöilin vielä lopussa ja lopetin polkemisen liian aikaisin, kun luulin
tulleeni maaliin. Sija kuitenkin oli ja pysyi kolmantena. Oli ilonaihe, että pääsin
maaliin ja voitin veljeni, mutta tiedän että pystyn paljon parempaan. Kun
treeni alkaa purra, niin haluan kokeilla uudestaan. Helmikuun alkupuolella on
uusi mahdollisuus ja haluan silloin yrittää uutta ennätystä 10 km matkalla.
Viime
blogin jälkeen on tapahtunut selkeytymistä ensi kauden suunnitelmien suhteen.
Tulen jatkamaan Focus Halme Racingissä ja keskityn yhä vahvemmin
maastopyöräilyyn sekä aika-ajoon. Veljenikin (Sasu) jatkaa maastopuolella
samassa tiimissä ja muodostamme jälleen kahden hengen tiimin. Sasu tosin ajaa saman
aikaisesti maantietä Finnfalz-Rush Racingissä. Ensi vuonna Focus Halme Racing
on käytännössä puhtaasti maastotiimi ja on hienoa, että useat viime kauden
tukijoista (kuten Focus / Larunpyörä ja Wattbike / Finnrowing) uskovat meihin
ja haluavat jatkaa yhteistyötä ensi kaudellakin kanssamme. Tämä lisää
motivaatiota omaankin tekemiseen, kun yhteistyökumppanit haluavat jatkaa,
vaikka kaikki kisat eivät menneetkään aivan nappiin.
Lähden
motivoituneena kohti ensi kautta ja haluan kehittyä tästä vuodesta. Tänään
kävin ajamassa Sasun kanssa pitkää pk-lenkkiä Etelä-Suomen tasaisilla
maanteillä. Teiden liukkaus ja hermostuneet autoilijat toivat lisämaustetta
ajamiseen. Kuitenkin selvisimme hyvin kotiin, joskin väsyneinä. Koin jälleen
kerran pitkän lenkin ”seinän” puoli välin jälkeen. Siitä kuitenkin kampesin
jälleen eteenpäin ja oli ilo ajaa pitkään. Kun väsähtää, tietää ajaneensa äärirajoille
ja ehkä muutama kehityksen hippukin voi tarttua mukaan.
Mukavaa
joulun odotusta ja treeni-intoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti