maanantai 23. kesäkuuta 2014

Marathon-nitkahdus 2. ja "maantie-leijonien" ärjyntää Ahveniston moottoriradalla



Kuluneen pariviikkoisen aikana on ehtinyt tapahtua jälleen paljon pyöräilyrintamalla. Korson kisaa seurannut Laajavuoren marathon-kisa käytiin hyvin kuraisissa olosuhteissa. Edellisten päivien ankarat sateet takasivat kisaan kunnon mutaruopinan. En muistakaan milloin viimeksi olisin joutunut kaivamaan pyörän väriä vesisuihkun avulla yhtä paksun ruskean savikerroksen alta. Ensimmäisen pesun jälkeen pyörä näytti vielä siltä, että sitä ei olisi pessyt laisinkaan. Korson kisan jälkeen olin tehnyt viikon sisään vain kaksi kevyttä harjoitusta ja olin antanut kropan levätä huolella uupumisen jälkeen. Tiesin että en varmaan olisi vielä täysin palautunut mutta se ei ollut tarkoituskaan. Harjoittelun täytyy välillä perustua laskennallisuuksiin ja siihen että on palautunut ja iskussa silloin kun on pääkisat. Välillä voi hyvin aiheuttaa itselleen kärsimystä ja ajaa itseään väsymykseen, jotta iskukyky tärkeällä hetkellä olisi optimaalinen ja entistä kovempi. Kaikessa täytyy pysyä kuitenkin järki mukana ja kroppa tulee tuntea hyvin.

Lähdin Laajavuoreen sillä mielellä, että selviäisin maaliin. En toivonut enää toista nitkahdusta viikon sisään. Medilaserilla oli mukana vahva tiimi ja Toni Tähti ja Sasu Halme lähtivät lähes alkumetreillä omaan vauhtiinsa jättäen koko muun porukan äimistelemään ylivoimaa. Itse ajattelin ottaa alun rauhallisesti, mikä jälkikäteen todettuna oli huono veto. Tuijotin ensimmäisen kunnon nousun alla silmät suurina kun Sasu ja Toni irtaantuivat mäen päällä muusta joukosta. Miten tässä näin kävi? Miksi ne lähtivät heti? Harmittelin hetken mutta ajattelin että jatkan rauhallista omaa ajoa. Totesin että muutama muukin kaveri oli hieman edellä pääjoukkoa. Ajelin vielä hetken rauhassa, mutta päätin sitten ajaa kiinni edellä menevät kun jalat tuntuivat toimivan hyvin. Otin kiinni Henri Ojalan ja Samuli Visurin sekä Kusti Kittilän ja jatkoimme hetken ajoa pienemmällä porukalla Sasun ja Tonin ollessa koko ajan karkumatkalla. Pääryhmä ajoi kuitenkin meidät kiinni ja ajoimme ensimmäisen kierroksen melko maltillisesti loppuun isolla ryhmällä. En vetänyt juuri lainkaan koska edellähän oli pari tiimikaveria. Harmittelin vaan sitä että ajelen takaryhmässä enkä kärkikaksikon mukana. Saavuimme kierrosvaihtoon ja lähdimme toiselle kierrokselle noin 2 minuutin takaa-ajomatkalta. Lähdin ajamaan hieman vauhdikkaammin mutta rennosti ja vedin letkaa siihen kohti missä Sasu ja Toni olivat karanneet muilta edellisellä kierroksella. Kuulin kun joku huusi takanani jotain tähän tyyliin: ”Samuel lopeta se hidastelu ja pistä se lämä jo pohjaan!” En tiedä, kuka sen huusi, mutta päätin tehdä kuten käskettiin ja annoin jalkojen puhua. Pistin kaiken peliin ja ajoin kovalla yrityksellä eteenpäin. Hetkessä olin yksin ja olin jo minuutin päässä kärjestä. Sitten vauhti tasaantui ja aloin jäämään taas kärjestä mutta säilytin noin minuutin eron takana tuleviin. Kolmannelle kierrokselle lähdin kolmantena noin 30 sekuntia Tonia jäljessä ja noin 2 minuuttia Sasua jäljessä. Ajoin hurmiossa vielä kolmannen kierroksen alun ja pääsin hyvin lähellä Tonia. Takaa tuli kuitenkin vauhdilla Samuli ja Kusti ja ymmärsin että omat paukut alkoi olla käytetty. Viimeinen 10 km olikin tuskien taival. Ajoin tahdon voimalla eteenpäin vaikka jalkojen voimat karisivat hiljalleen. Loppukilometreillä tuli vielä kolme ajajaa ohi ja tulin maaliin kokonaiskilpailun kahdeksannella sijalla. Vauhdin hurma oli mennyttä ja olin jälleen painunut etanakastiin. Tiesin kuitenkin että olin ajanut tasooni nähden hyvin ja olin jaksanut hyvin kaksi tuntia. Loppu oli kuitenkin liikaa. Tärkeintä oli se että pyörä kulkee (ainakin hetken) hyvin ja sain hyvän treenin matkalla kohti tempon sm-karkeloita.

Seuraavalla viikolla ajoin hyvää treeniä ja lepäilin. Juhannuksen loppuhuipennuksena järjestettiin armoton Leijona-GP maantiekilpailu Ahveniston pelottavan maineen saaneella moottoriradalla. Kilpailun matka (69 km) ei monen korvissa kuullosta kovin pitkältä Eliten maantiekilpailuksi mutta armoton se on. En usko että kovin moni olisi kisan jälkeen toivonut pidempää matkaa. 25 kierrosta lenkkiä, joka sisälsi Suomen mittapuulla merkittävän nousun, oli kisa niille joiden kunto oli timanttia. Parhaat erottuivat selvästi. Kisa ajettiin hyisessä ja kosteassa kelissä (mielestäni kovin syksyä muistuttavassa). Heti ensimmäisillä kierroksilla kärkeen säntäsi irtiotto, joka lopulta pääsi maaliin asti. Siinä oli alussa mukana Samuel Pökälä, Jussi Veikkanen, Sasu Halme, Mikko Paajanen, Jarkko Niemi ja Ben Carman. En ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pystyin vain todistamaan kun irtiotto oli jo liian kaukana. Voin hieman pahoin kilpailun alkupuoliskolla ja meinasin laatata ulos edelliset ruoat kun kymmenisen kierrosta oli ajettu. Onneksi ruoat pysyivät suurimmaksi osaksi sisällä ja pystyin jatkamaan kisaa. Yritin omaa epätoivoista irtiottoa muutaman kierroksen jälkeen, mutta en päässyt kovinkaan kauaksi kun jo sippasin. Tämän jälkeen pari kierrosta oli hyvin vaikeaa pysyä edes pääjoukon mukana. Palauduin kuitenkin ja kun pieni sade alkoi vihmoa märkää asfalttia, tunsin kuinka olin kuin toinen mies. Yritin uudestaan irti ja sain mukaani Tony Stoorin. Emme ajaneet kauaa yhdessä ja jatkoin sitten yksin matkaa. Sain kiinni edellä ajaneet, kärkijoukosta tippuneet, Mikko Paajasen ja Jarkko Niemen. Takaa tuli myös ryhmäämme Oskari Vainionpää ja Tony Stoor. Jatkoimme matkaa viiden ryppäänä neljän kärkiajajan ollessa edelleen karussa hyvän matkan päässä edellä. Toiseksi viimeistä kertaa maalimäkeen tultaessa Mikko ja Oskari pistivät kuitenkin isompaa silmään ja porukka hajosi. Jäin Jarkon kanssa ajamaan takaa kaksikkoa, heitä kiinni saamatta. Ajoin maaliin sijalla seitsemän ja koville otti. Taas tuli rääkättyä, mutta kyllä siitä taas nautti. Ensimmäinen maantiekisa tälle kaudelle ja ei hetkeäkään lepoa kisan aikana.

Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä ajamaan tiistaina aika-ajon aluemestaruuskisoihin Kirkkonummelle viimeistelemään sm-kuntoa ja kokeilemaan Medilaserin sponssaamaa uutta LAS-aika-ajo kypärää. Ehkä se antaisi vielä uuden piristysruiskeen tempoajoon. Sitten kohti perjantain sm-starttia. Sen jälkeen tietääkin enemmän onko pääkisasta tullut pannukakku vai jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti