Korso MTB Marathonin taistelu energiapeikkoa vastaan

Starttasin kauden toiseen marathon-cupin osakilpailuun 64 km matkalle. Korsolaiset olisivat tarjonneet nautintoa täydelle 96 km matkallekin mutta tyydyin mielelläni lyhyempään. Tämä marathon oli puolisen tuntia pidempi kuin keväämmällä ajettu Nurmijärven kisa ja huomasin sen loppuvauhdissani. Startti tapahtui hieman pilvisessä säässä ja ajattelin sään suosivan minua, mutta sää muuttuikin sitten kuumaksi ja näännyttäväksi ja nestettä upposi vatsan syövereihin enemmän kuin etukäteen uumoilin.

Otin Tonin kanssa heti startista kärkipaikat ja ajoin kärjen mukana sinnitellen noin 50 km.

Otimme Tonin kanssa kärkipaikat! Kuvaaja: Emil Eklund

Ajo oli tuskaista kun en osannut tällä kertaa ajaa teknisemmillä pätkillä ja poluilla laisinkaan. Olen yhtä kysymysmerkkiä mistä tällainen huono ajotatsi johtui. Ehkä renkaissa ja keulassa oli liikaa ilmaa tai sitten en vain päässyt kuuluisaan flow-tilaan. Lisää treeniä ja kaitpa se teknisenkin ajaminen löytyy jälleen uudestaan. Putosin jokaisella lyhyellä polun pätkälläkin sen verran että jouduin tahkomaan suorilla kärkiletkaa yksin kiinni. Kärkeen muodostui melko alkuvaiheessa noin 7 ajajan kärkiletka, jossa itsekin jojotin mukana. Letkassa oli Toni Tähti, Kusti Kittilä, Jeremias Holmberg, Henri Ojala, Jari Heinikainen, Samuli Visuri ja minä. Alkuvaiheissa letkassa oli mukana myös Riivo Schumann, mutta hän tippui letkan vauhdista. Hän tosin varmaan keskittyi ajamaan kolmea kierrosta eli täyttä matkaa. Letka rakoili vähän väliä, mutta kuitenkin ajautui aina uudestaan ja uudestaan yhteen. Ensimmäisen kierroksen loppupuoliskolla päätin tehdä tyhmän tempun ja ajaa pari kilometriä vetojuhtana loputonta hiekkatiesuoraa sykkeiden pompottaessa anaerobisella kynnyksellä. Eihän homma muuten olisi niin tappavaa ollut mutta peesissä kruisailleet kilpakumppanit hyödynsivät jätemäen nousuun tultaessa väsymykseni ja iskivät reippaan vedon nousuun. Itse jäin katselemaan perävaloja ja tuskailin jalkojen huutaessa happea. Sain letkan kuitenkin hieman myöhemmin jälleen kiinni kovan tempon jälkeen. Hyvää tempotreeniä kisassa tuli erinomaisesti. Se tekee hyvää ajatellen kesän toista päätavoitetta eli SM-tempoa.

Kisa jatkui ja toiselle kierrokselle lähdettiin yhtenä nauhana. Toisen kierroksen alkupuolella kuitenkin jaloissa painoi liian paljon ja jouduin hieman antamaan kärjen vauhdille periksi. Samalla myös juomapullo tippui Vierumäen kivikoissa ja jäin sitä noukkimaan. Selät olivat hävinneet horisonttiin ja kyllä harmitti. Miksi joka kerta käy niin että tipun kärkiletkasta? Enkö saa tsempattua itseäni tarpeeksi, vaikka potentiaalia olisikin pysyä mukana. Yllätyin kun näin hetken päästä Ojalan säätämässä pyöräänsä. Ajoin ohi ja sain Ojalan peesiini. Hänellä oli rengas murheita ja takakumi oli puoliksi tyhjä. Päätin että tämä kisa ei lopu tähän ja ajan edellä olevat kiinni vielä kerran. Ehkä mielessä oli myös hieman näyttöhaluja sillä olihan itse herra Ojala peesissä. Saimme kiinni kärkiletkasta pudonneen Heinikaisen, joka liittyi junan jatkoksi ja jatkoin vetoa, kunnes saimme selät jo näkyviin. Sitten Ojala otti vetovastuun ja pääsimme takaisin porukkaan. Olin kuitenkin vetänyt jälleen pitkän pätkän tempoa ja teki vaikeuksia pysyä letkan mukana. Sisulla pysyin mukana puolivälin huoltoon asti ja hieman huollon jälkeen letka vain alkoi loitota. Yritin harmistuneena ajaa kiinni letkaa, mutta tuntui että löysin jokaisen mahdollisen kiven ja juuren johon täräyttää pyörällä. Ajo oli silkkaa yliyrittämistä. Ajattelin kuitenkin jatkuvasti, että luovuttamaan en rupea.

Takki alkoi olla hiljalleen tyhjä ja en ollut ottanut tarpeeksi energiaa mukaan. Alkoi tulla kylmä ja päässä oli tyhjä olo. Tyypilliset energiavajeen merkit, tiesin (niistä mulla on ihan tarpeeksi kokemusta vuosien ajalta)! Vilkaisin sykemittaria ja syke oli pudonnut 180 lukemista lukemaan 150. Kovempaa en päässyt enää, koska ei ollut enää hiilareita polttoaineiksi. Ajelin rasvoilla peruskestävyyslenkkivauhtia eteenpäin. Toisella kierroksella jätemäen nousussa oli todellisia vaikeuksia ja arvioni mukaan hävisin yli minuutin kärjelle pelkästään siinä nousussa. Tulin aivan kävelyvauhtia ylös mäen (tosin pystyin vielä ajamaan). Loppureitti olikin kovaa elimistölle, koska jouduin ajamaan silmät sumeana ja pelkäämään että pyörä ei pysyisi enää hallinnassa viimesissä kivikoissa ja juurakoissa. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsiin maaliin takki tyhjänä. Sijoitus oli 6. koska kukaan ei vielä ehtinyt takaa ohi (eroa oli kerrytetty alussa riittävästi) ja Ojala oli pysähtynyt korjailemaan rengastaan. Jäin viimeisellä 15 km lähes kuusi minuuttia kärjelle. Se olikin melko paha uupuminen! Ihan hyvä ajo kuitenkin lukuunottamatta uupumista.

Tästä otetaan jälleen opiksi ja seuraavaksi olisi tarkoitus suunnata Laajavuoren Marathonille kohti uutta yritystä. Ehkä saan haastaa veljenikin ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Palaillaan.