Marathon-nitkahdus 2. ja "maantie-leijonien" ärjyntää Ahveniston moottoriradalla

Kuluneen pariviikkoisen aikana on ehtinyt tapahtua jälleen paljon pyöräilyrintamalla. Korson kisaa seurannut Laajavuoren marathon-kisa käytiin hyvin kuraisissa olosuhteissa. Edellisten päivien ankarat sateet takasivat kisaan kunnon mutaruopinan. En muistakaan milloin viimeksi olisin joutunut kaivamaan pyörän väriä vesisuihkun avulla yhtä paksun ruskean savikerroksen alta. Ensimmäisen pesun jälkeen pyörä näytti vielä siltä, että sitä ei olisi pessyt laisinkaan. Korson kisan jälkeen olin tehnyt viikon sisään vain kaksi kevyttä harjoitusta ja olin antanut kropan levätä huolella uupumisen jälkeen. Tiesin että en varmaan olisi vielä täysin palautunut mutta se ei ollut tarkoituskaan. Harjoittelun täytyy välillä perustua laskennallisuuksiin ja siihen että on palautunut ja iskussa silloin kun on pääkisat. Välillä voi hyvin aiheuttaa itselleen kärsimystä ja ajaa itseään väsymykseen, jotta iskukyky tärkeällä hetkellä olisi optimaalinen ja entistä kovempi. Kaikessa täytyy pysyä kuitenkin järki mukana ja kroppa tulee tuntea hyvin.

Lähdin Laajavuoreen sillä mielellä, että selviäisin maaliin. En toivonut enää toista nitkahdusta viikon sisään. Medilaserilla oli mukana vahva tiimi ja Toni Tähti ja Sasu Halme lähtivät lähes alkumetreillä omaan vauhtiinsa jättäen koko muun porukan äimistelemään ylivoimaa. Itse ajattelin ottaa alun rauhallisesti, mikä jälkikäteen todettuna oli huono veto. Tuijotin ensimmäisen kunnon nousun alla silmät suurina kun Sasu ja Toni irtaantuivat mäen päällä muusta joukosta. Miten tässä näin kävi? Miksi ne lähtivät heti? Harmittelin hetken mutta ajattelin että jatkan rauhallista omaa ajoa. Totesin että muutama muukin kaveri oli hieman edellä pääjoukkoa. Ajelin vielä hetken rauhassa, mutta päätin sitten ajaa kiinni edellä menevät kun jalat tuntuivat toimivan hyvin. Otin kiinni Henri Ojalan ja Samuli Visurin sekä Kusti Kittilän ja jatkoimme hetken ajoa pienemmällä porukalla Sasun ja Tonin ollessa koko ajan karkumatkalla. Pääryhmä ajoi kuitenkin meidät kiinni ja ajoimme ensimmäisen kierroksen melko maltillisesti loppuun isolla ryhmällä. En vetänyt juuri lainkaan koska edellähän oli pari tiimikaveria. Harmittelin vaan sitä että ajelen takaryhmässä enkä kärkikaksikon mukana. Saavuimme kierrosvaihtoon ja lähdimme toiselle kierrokselle noin 2 minuutin takaa-ajomatkalta. Lähdin ajamaan hieman vauhdikkaammin mutta rennosti ja vedin letkaa siihen kohti missä Sasu ja Toni olivat karanneet muilta edellisellä kierroksella. Kuulin kun joku huusi takanani jotain tähän tyyliin: ”Samuel lopeta se hidastelu ja pistä se lämä jo pohjaan!” En tiedä, kuka sen huusi, mutta päätin tehdä kuten käskettiin ja annoin jalkojen puhua. Pistin kaiken peliin ja ajoin kovalla yrityksellä eteenpäin. Hetkessä olin yksin ja olin jo minuutin päässä kärjestä. Sitten vauhti tasaantui ja aloin jäämään taas kärjestä mutta säilytin noin minuutin eron takana tuleviin. Kolmannelle kierrokselle lähdin kolmantena noin 30 sekuntia Tonia jäljessä ja noin 2 minuuttia Sasua jäljessä. Ajoin hurmiossa vielä kolmannen kierroksen alun ja pääsin hyvin lähellä Tonia. Takaa tuli kuitenkin vauhdilla Samuli ja Kusti ja ymmärsin että omat paukut alkoi olla käytetty. Viimeinen 10 km olikin tuskien taival. Ajoin tahdon voimalla eteenpäin vaikka jalkojen voimat karisivat hiljalleen. Loppukilometreillä tuli vielä kolme ajajaa ohi ja tulin maaliin kokonaiskilpailun kahdeksannella sijalla. Vauhdin hurma oli mennyttä ja olin jälleen painunut etanakastiin. Tiesin kuitenkin että olin ajanut tasooni nähden hyvin ja olin jaksanut hyvin kaksi tuntia. Loppu oli kuitenkin liikaa. Tärkeintä oli se että pyörä kulkee (ainakin hetken) hyvin ja sain hyvän treenin matkalla kohti tempon sm-karkeloita.

Seuraavalla viikolla ajoin hyvää treeniä ja lepäilin. Juhannuksen loppuhuipennuksena järjestettiin armoton Leijona-GP maantiekilpailu Ahveniston pelottavan maineen saaneella moottoriradalla. Kilpailun matka (69 km) ei monen korvissa kuullosta kovin pitkältä Eliten maantiekilpailuksi mutta armoton se on. En usko että kovin moni olisi kisan jälkeen toivonut pidempää matkaa. 25 kierrosta lenkkiä, joka sisälsi Suomen mittapuulla merkittävän nousun, oli kisa niille joiden kunto oli timanttia. Parhaat erottuivat selvästi. Kisa ajettiin hyisessä ja kosteassa kelissä (mielestäni kovin syksyä muistuttavassa). Heti ensimmäisillä kierroksilla kärkeen säntäsi irtiotto, joka lopulta pääsi maaliin asti. Siinä oli alussa mukana Samuel Pökälä, Jussi Veikkanen, Sasu Halme, Mikko Paajanen, Jarkko Niemi ja Ben Carman. En ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pystyin vain todistamaan kun irtiotto oli jo liian kaukana. Voin hieman pahoin kilpailun alkupuoliskolla ja meinasin laatata ulos edelliset ruoat kun kymmenisen kierrosta oli ajettu. Onneksi ruoat pysyivät suurimmaksi osaksi sisällä ja pystyin jatkamaan kisaa. Yritin omaa epätoivoista irtiottoa muutaman kierroksen jälkeen, mutta en päässyt kovinkaan kauaksi kun jo sippasin. Tämän jälkeen pari kierrosta oli hyvin vaikeaa pysyä edes pääjoukon mukana. Palauduin kuitenkin ja kun pieni sade alkoi vihmoa märkää asfalttia, tunsin kuinka olin kuin toinen mies. Yritin uudestaan irti ja sain mukaani Tony Stoorin. Emme ajaneet kauaa yhdessä ja jatkoin sitten yksin matkaa. Sain kiinni edellä ajaneet, kärkijoukosta tippuneet, Mikko Paajasen ja Jarkko Niemen. Takaa tuli myös ryhmäämme Oskari Vainionpää ja Tony Stoor. Jatkoimme matkaa viiden ryppäänä neljän kärkiajajan ollessa edelleen karussa hyvän matkan päässä edellä. Toiseksi viimeistä kertaa maalimäkeen tultaessa Mikko ja Oskari pistivät kuitenkin isompaa silmään ja porukka hajosi. Jäin Jarkon kanssa ajamaan takaa kaksikkoa, heitä kiinni saamatta. Ajoin maaliin sijalla seitsemän ja koville otti. Taas tuli rääkättyä, mutta kyllä siitä taas nautti. Ensimmäinen maantiekisa tälle kaudelle ja ei hetkeäkään lepoa kisan aikana.

Seuraavaksi olisi tarkoitus mennä ajamaan tiistaina aika-ajon aluemestaruuskisoihin Kirkkonummelle viimeistelemään sm-kuntoa ja kokeilemaan Medilaserin sponssaamaa uutta LAS-aika-ajo kypärää. Ehkä se antaisi vielä uuden piristysruiskeen tempoajoon. Sitten kohti perjantain sm-starttia. Sen jälkeen tietääkin enemmän onko pääkisasta tullut pannukakku vai jotain muuta.

Korso MTB Marathonin taistelu energiapeikkoa vastaan

Starttasin kauden toiseen marathon-cupin osakilpailuun 64 km matkalle. Korsolaiset olisivat tarjonneet nautintoa täydelle 96 km matkallekin mutta tyydyin mielelläni lyhyempään. Tämä marathon oli puolisen tuntia pidempi kuin keväämmällä ajettu Nurmijärven kisa ja huomasin sen loppuvauhdissani. Startti tapahtui hieman pilvisessä säässä ja ajattelin sään suosivan minua, mutta sää muuttuikin sitten kuumaksi ja näännyttäväksi ja nestettä upposi vatsan syövereihin enemmän kuin etukäteen uumoilin.

Otin Tonin kanssa heti startista kärkipaikat ja ajoin kärjen mukana sinnitellen noin 50 km.

Otimme Tonin kanssa kärkipaikat! Kuvaaja: Emil Eklund

Ajo oli tuskaista kun en osannut tällä kertaa ajaa teknisemmillä pätkillä ja poluilla laisinkaan. Olen yhtä kysymysmerkkiä mistä tällainen huono ajotatsi johtui. Ehkä renkaissa ja keulassa oli liikaa ilmaa tai sitten en vain päässyt kuuluisaan flow-tilaan. Lisää treeniä ja kaitpa se teknisenkin ajaminen löytyy jälleen uudestaan. Putosin jokaisella lyhyellä polun pätkälläkin sen verran että jouduin tahkomaan suorilla kärkiletkaa yksin kiinni. Kärkeen muodostui melko alkuvaiheessa noin 7 ajajan kärkiletka, jossa itsekin jojotin mukana. Letkassa oli Toni Tähti, Kusti Kittilä, Jeremias Holmberg, Henri Ojala, Jari Heinikainen, Samuli Visuri ja minä. Alkuvaiheissa letkassa oli mukana myös Riivo Schumann, mutta hän tippui letkan vauhdista. Hän tosin varmaan keskittyi ajamaan kolmea kierrosta eli täyttä matkaa. Letka rakoili vähän väliä, mutta kuitenkin ajautui aina uudestaan ja uudestaan yhteen. Ensimmäisen kierroksen loppupuoliskolla päätin tehdä tyhmän tempun ja ajaa pari kilometriä vetojuhtana loputonta hiekkatiesuoraa sykkeiden pompottaessa anaerobisella kynnyksellä. Eihän homma muuten olisi niin tappavaa ollut mutta peesissä kruisailleet kilpakumppanit hyödynsivät jätemäen nousuun tultaessa väsymykseni ja iskivät reippaan vedon nousuun. Itse jäin katselemaan perävaloja ja tuskailin jalkojen huutaessa happea. Sain letkan kuitenkin hieman myöhemmin jälleen kiinni kovan tempon jälkeen. Hyvää tempotreeniä kisassa tuli erinomaisesti. Se tekee hyvää ajatellen kesän toista päätavoitetta eli SM-tempoa.

Kisa jatkui ja toiselle kierrokselle lähdettiin yhtenä nauhana. Toisen kierroksen alkupuolella kuitenkin jaloissa painoi liian paljon ja jouduin hieman antamaan kärjen vauhdille periksi. Samalla myös juomapullo tippui Vierumäen kivikoissa ja jäin sitä noukkimaan. Selät olivat hävinneet horisonttiin ja kyllä harmitti. Miksi joka kerta käy niin että tipun kärkiletkasta? Enkö saa tsempattua itseäni tarpeeksi, vaikka potentiaalia olisikin pysyä mukana. Yllätyin kun näin hetken päästä Ojalan säätämässä pyöräänsä. Ajoin ohi ja sain Ojalan peesiini. Hänellä oli rengas murheita ja takakumi oli puoliksi tyhjä. Päätin että tämä kisa ei lopu tähän ja ajan edellä olevat kiinni vielä kerran. Ehkä mielessä oli myös hieman näyttöhaluja sillä olihan itse herra Ojala peesissä. Saimme kiinni kärkiletkasta pudonneen Heinikaisen, joka liittyi junan jatkoksi ja jatkoin vetoa, kunnes saimme selät jo näkyviin. Sitten Ojala otti vetovastuun ja pääsimme takaisin porukkaan. Olin kuitenkin vetänyt jälleen pitkän pätkän tempoa ja teki vaikeuksia pysyä letkan mukana. Sisulla pysyin mukana puolivälin huoltoon asti ja hieman huollon jälkeen letka vain alkoi loitota. Yritin harmistuneena ajaa kiinni letkaa, mutta tuntui että löysin jokaisen mahdollisen kiven ja juuren johon täräyttää pyörällä. Ajo oli silkkaa yliyrittämistä. Ajattelin kuitenkin jatkuvasti, että luovuttamaan en rupea.

Takki alkoi olla hiljalleen tyhjä ja en ollut ottanut tarpeeksi energiaa mukaan. Alkoi tulla kylmä ja päässä oli tyhjä olo. Tyypilliset energiavajeen merkit, tiesin (niistä mulla on ihan tarpeeksi kokemusta vuosien ajalta)! Vilkaisin sykemittaria ja syke oli pudonnut 180 lukemista lukemaan 150. Kovempaa en päässyt enää, koska ei ollut enää hiilareita polttoaineiksi. Ajelin rasvoilla peruskestävyyslenkkivauhtia eteenpäin. Toisella kierroksella jätemäen nousussa oli todellisia vaikeuksia ja arvioni mukaan hävisin yli minuutin kärjelle pelkästään siinä nousussa. Tulin aivan kävelyvauhtia ylös mäen (tosin pystyin vielä ajamaan). Loppureitti olikin kovaa elimistölle, koska jouduin ajamaan silmät sumeana ja pelkäämään että pyörä ei pysyisi enää hallinnassa viimesissä kivikoissa ja juurakoissa. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsiin maaliin takki tyhjänä. Sijoitus oli 6. koska kukaan ei vielä ehtinyt takaa ohi (eroa oli kerrytetty alussa riittävästi) ja Ojala oli pysähtynyt korjailemaan rengastaan. Jäin viimeisellä 15 km lähes kuusi minuuttia kärjelle. Se olikin melko paha uupuminen! Ihan hyvä ajo kuitenkin lukuunottamatta uupumista.

Tästä otetaan jälleen opiksi ja seuraavaksi olisi tarkoitus suunnata Laajavuoren Marathonille kohti uutta yritystä. Ehkä saan haastaa veljenikin ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Palaillaan.