maanantai 2. joulukuuta 2013

Wattbike-raastoa Tampereella 30.11.2013

Lauantaina oli vihdoin yksi cupin kohokohdista, kun pääsin ajamaan 20 km kisan Tampereelle. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettynä tämä matka herätti minussa paljon mielenkiintoa ja arvuuttelua mahdollisesta ajasta ja keskiwateista. Perinteiset kisamatkat: 1 km, 4 km ja 10 km ovat vielä melkoisia "runttausmatkoja", mutta 20 km matkan miellän jo enemmän kestävyyslajiksi. Siinä parhaiten mielestäni onnistuu tasaisella tempomaisella vauhdinjaolla. Psyykkisesti on kovaa ajaa samalla teholla vajaa puoli tuntia, mutta sitä se pyöräily vaan on. Ei treeneissä ja kisoissa aina pääse helpolla. Välillä joutuu kärsimään, mutta se palkitaan sitten kun maali koittaa. Wattbike on raaka laji, koska kisan aikana ei pysty lepäämään lainkaan suorituksen kärsimättä. Joka kerta kun pysäyttää edes hetkeksi polkemisen, niin vauhti tippuu heti nollaan. Wattbike ei rullaa samalla tavalla, kuin oikea polkupyörä. Wattbikessa ei tavallaan ole lainkaan "vapaaratasta" vaan koko ajan joutuu polkemaan pitääkseen vauhdin yllä. Sen takia sanoisin että 20 km ajo Wattbikella on huomattavasti rankempi koettelemus, kuin vastaava matka tempopyörällä ulkona. Tempopyörällä pääsee jossain vaiheessa ajoa aina hetkeksi hengähtämään niin halutessaan, ilman että vauhti liiemmin tippuu.

Kun puhutaan Wattbiken ja pyöräilyn välisistä eroista ja siitä kuinka huonosti ajat korreloivat keskenään, niin oman tuntemukseni mukaan ajat ovat suhteessa lähempänä todellisia mitä pidempää matkaa ajetaan. Lyhyillä matkoilla Wattbiken kiihtyvyys, ajajan massan huomioimattomuus ja tuulettomat olosuhteet ym. vaikuttavat siihen että ajat ovat huomattavasti parempia kuin todellisuudessa. Kun matkat pitenevät niin Wattbikella ajaessa alkaa kärsiä siitä että ajamista ei voi hetkeksikään hellittää. Tällöin suorituksen taso laskee lähemmäksi todellista ulkona ajettua suoritusta.

Tämän lyhyen selonteon jälkeen voisin palata itse kisaan. Tampereen Pyörä-Poikien avustuksella oli järkätty mahdollisuus testailla jälleen kuntoaan ja haastaa kavereita tosissaan. Kisat järjestettiin teollisuushalliin rakennetussa kuntosalitilassa, jossa oli melko hiostava tunnelma useamman kuskin puhistessa aina vuorollaan satulan selässä. Ilmanvaihto ei ollut kaikkein hapekkain, mutta kaikille kuitenkin sama. Ei paikalla sinänsä niin merkitystä ole. Kyllä sitä ajaa ihan missä vaan. Tulostaso on kuitenkin suhteessa muihin ajajiin aina sama. Ihmettelin vähäistä osanottajamäärää etenkin miesten yleisessä sarjassa. Liekö lumimyräkkä jättänyt Tampereen pyöräilijäkansan koteihinsa takkatulien ääreen tai muuten vain ihmiset eivät ole niin kilpailuhenkisiä peruskuntokaudella. Tämä pidempi matkahan on mitä oivallisin peruskuntokauden jumittamille jaloille. Hitaimmatkin "dieselit" pääsevät kelpo vauhtiin. Monissa sarjoissa syntyi hyviä tuloksia ja itsensä ylittämisiä. Miesten sarjaan otti lopulta osaa vain kolme ajajaa, mutta en antanut sen häiritä. Pääsin ajamaan pikkuveljeäni vastaan jälleen ja saimme purkaa hieman veljesten välistä uhoa. Olin asettanut kisatavoitteeksi 380-390 wattia ja 25-26 minuuttia. Lähdin ajamaan tasaisesti tunnustellen tuntemuksiani. Uskalsin heti alussa lähteä 390 watin junaan mukaan ja sainkin puskettua tasaisella tahdilla loppuun saakka. Ensimmäiset 10 minuuttia meni leikitellen ja kasvattelin tasaisesti eroa Sasu-veljeeni. 15 minuutin kohdalla tunsin matkan raadollisuuden.

Matkan raadollisuus iskee tajuntaan. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Jokainen 30 sekuntia tuntui loputtomalta ja sain psyykata kovasti itseäni. Ilman tiukkaa kaksinkamppailua on vaikea motivoida itseään ajamaan kovempaa kuin olisi tarvetta, mutta halusin kuitenkin antaa kaikkeni ja saada tyydyttävän tuloksen. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja voitin Sasua reilulla minuutilla. Lysähdin pyörän päälle ja siitä maahan ja tunsin voittaneeni itseni.

Tuskan jälkeen helpottaa. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Mahtava fiilis. Tuskan jälkeinen tunne on uskomaton. Sitä kaipasi heti jo seuraavaan kisaan. Parin viikon päästä siis kohti Keravaa ja 4 km Suomen mestaruustaistoja. Viime kaudelta puuttumaan jäänyt 4 km SM-mitali on tavoitteena. Kaikki mukaan Keravalle katsomaan tai ajamaan.
Veljestaisto jatkukoon myös tulevaisuudessa. (Kuvaaja: Veikko Halme)



1 kommentti:

  1. Tuttu fiilis :D sen takia sitä varmaan meneekin kisaamaan kerta toisensa jälkeen, vaikka itse ainakin mietin joka kerta, miksi rääkkään itseäni näin!? Hienosti poljettu!

    VastaaPoista