Lauantaina oli tämän kauden ensimmäiset Suomen mestaruus
kilpailut Wattbikella. Matkana oli ainoastaan 4 km, joka suosii hieman erilaisia
ajajia kuin taannoinen 20 km rypistys. 4km on hapottava matka heti alusta
lähtien ja vaikka miten yrittäisi ajaa tasaisesti ja aloittaa rauhallisesti,
Wattbike-kuolema on silti hyvin todennäköinen. Itse lähdin kisaan heikon
testituloksen ja huonoilta tuntuvien jalkojen kanssa. Pelkään näitä
happomatkoja. Niissä tilanteet voivat kääntyä yllättäen päälaelleen selkeältä
näyttävän etumatkan jälkeenkin. Yleensä puoliväli on käänteen tekevä. Jos siinä
vaiheessa jo tuntuu pahalta, tuskan määrä on aivan käsittämätön maalissa. Jos
puolivälissä pystyy kiristämään, on huippuiskussa.
Vaikka omistankin Wattbiken 4km virallisen Suomen ennätyksen
vuoden takaa, en silti koe olevani omimmillani 4km matkalla. Omat ominaisuudet
ovat kehittyneet ehkä hieman pidemmille matkoille ja tänä syksynä 4km kisoissa
on ollut suuria vaikeuksia päästä edes lähelle omaa vanhaa tasoaan. Vaikka
voittaa, niin harmittaa jos vuosi sitten on ajanut reilusti kovempaa. Tällä
kertaa Keravalle oli kokoontunut jälleen mukavasti ajajia, vaikka enemmänkin
olisi hyvin sopinut mukaan. Miesten lähdössä oli vajaa 10 kuskia viivalla ja kyllä
siitä saatiin ihan kova kamppailu aikaiseksi. Johdin kisaa alusta loppuun
saakka, mutta voitto ei tullut helpolla. CCH:n Olli Aaltonen haastoi aivan
viime metreille asti tiukasti ja maalissa ero oli vain reilun sekunnin luokkaa.
En tuntenut jalkojani vahvoiksi kisan missään vaiheessa ja puolivälin jälkeen
jouduin taistelemaan vain happoa vastaan. Onneksi kisa meni erittäin tiukille
ja sain puristettua itsestäni maksimaalisen suorituksen. Maksimisyke 205 on
uusi ennätykseni. Aika 04.36,32 ei herättänyt suurta intoa, koska oma ennätys
on noin yhdeksän sekuntia parempi. Tämän hetkiselle kunnolleni ajo oli silti paras
mahdollinen.
Täytyy nostaa hattua tälle Wattbike-organisaatiolle, joka
näitä kisoja jaksaa pyörittää vuodesta toiseen. Välillä osallistujamäärä ei ole
kovinkaan huikaiseva, mutta silti nämä ”työmiehet” jaksavat häärätä ja
valmistella kisoja. Kisoilla tarjotaan mahtavia tilaisuuksia pitää talven
motivaatiota yllä ja testailla omaa kuntoaan muita vastaan. En ymmärrä sitä
että monet etenkin miesten Elite-kuskeista eivät ota osaa näihin kilpailuihin.
Nämä eivät pilaa harjoituskautta, eivät ole noloja kisoja, eivätkä korreloi
suoraan ulkokilpailuihin. Ei se pilaa mainetta, jos voittaa tai häviää
Wattbikessa. Kyseessä on laji, joka on raaka, jossa täytyy olla myös hauskaa ja
jota kiertävät monet kilpailijat uskollisesti vuodesta toiseen. Tämä on vähän
kuin elämäntapa, mutta se ei tarkoita sitä ettei joku muukin voisi tulla
kokeilemaan tätä hienoa lajia.
Seuraava mahdollisuus lajiin mukaan tuloon on tammikuun 18.
päivä, jolloin on jaossa 10 km Suomen mestaruusmitalit. Jos tiedät miten
hyytävältä tuntuu ajaa täysiä 10 km tempopyörällä kesäkeleissä, voit vain
kuvitella miten paljon enemmän pääset haastamaan itseäsi Wattbikella
ilmavirtojen humistessa ja wattien puhuessa. Jokaisen polkaisun täytyy olla
tehokas, ja maalissa saa olla kaikkensa antaneena. Tule mukaan testaamaan.