sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Wattbike-cupia ja ensi kauden kuvioista



Joulukuinen lauantaiaamu valkeni synkeän harmaana, mutta jännitys vatsanpohjassa oli aivan toista. Usean vuoden taivallus Wattbike-cupin kisoissa sai jatkoa tänäkin vuonna suunnatessani Keravalle 4 km osakilpailuun. Raakaa, julmaa, hapottavaa, muistelin viime keväänä ajamaani edellistä kisaani. En olisi halunnut kokea sitä uudestaan ja silti olin taas mukana. Wattbike-cup on jotain sellaista, mitä ei vaan voi millään jättää väliin. Vaikka kisoissa polttaa ja sattuu, nautin kisoista. Kisoissa ei ole alamäkiä eikä ylämäkiä, vaan pelkkää tasaista hapottavaa jyystöä, joka alkaa kisan edetessä iskeä tajuntaan poravasaran lailla.

Tämän kertaiseen kisaan en ollut valmistautunut mitenkään erikoisemmin. Kuntoni oli syksyn jäljiltä vielä hieman alavireinen ja kovaa treeniä en ollut tehnyt juuri lainkaan. Lähes kaikki mitä olin tehnyt oli ollut vain kevyttä. Siksi jännitti erityisen paljon lähteä ajamaan maksimia ja vieläpä suoraan kisaan. Lämmittelin hyvin kisaa varten ja asetin tavoitteekseni päästä siihen aikaan, minkä ajoin vuosi sitten samassa kisassa. Silloin olin kuitenkin paremmin valmistautuneempi. Vain kourallinen kilpailijoita oli löytänyt tällä kertaa kisapaikalle. Miesten lähdössäkin osallistujia oli vain murto-osa siitä, mihin Wattbike-cupin kukoistuksen aikakausilla tuli totuttua. Onneksi Wattbike-cuppia vielä kuitenkin jaksetaan pyörittää ja toivon, että uusi kukoistava aikakausi voisi vielä alkaa. Olisi hienoa jos järjestettäisiin vielä kunnon spektaakkeli, johon myös monet uudet pyöräilijät innostuisivat ottamaan osaa ahkerasti. Tavattaisiin kilpakumppaneita, ajettaisiin kova treeni ja kisa ja saataisiin suurta urheilujuhlan tuntua. Sitä wattbikella kisaaminen parhaimmillaan on. Lähdin kisassa rohkeasti polkemaan omaa ennätysvauhtiani noin 550 wateilla. Reilut kaksi minuuttia kestin, kunnes jalkoja alkoi kangistaa. Lähdin valumaan kärkikamppailusta alaspäin ja yritin ajaa vuoron perään putkelta ja satulasta, mutta mikään ajoasento ei tuntunut hyvältä. Halusin luovuttaa, mutta halusin silti voittaa. Viimeisen puolen minuutin alkaessa olin antanut kaikkeni. Voitto oli menetetty ja taistelin enää kolmannesta sijasta. Harmituksen tunteet risteilivät päässäni. Hölmöilin vielä lopussa ja lopetin polkemisen liian aikaisin, kun luulin tulleeni maaliin. Sija kuitenkin oli ja pysyi kolmantena. Oli ilonaihe, että pääsin maaliin ja voitin veljeni, mutta tiedän että pystyn paljon parempaan. Kun treeni alkaa purra, niin haluan kokeilla uudestaan. Helmikuun alkupuolella on uusi mahdollisuus ja haluan silloin yrittää uutta ennätystä 10 km matkalla.

Viime blogin jälkeen on tapahtunut selkeytymistä ensi kauden suunnitelmien suhteen. Tulen jatkamaan Focus Halme Racingissä ja keskityn yhä vahvemmin maastopyöräilyyn sekä aika-ajoon. Veljenikin (Sasu) jatkaa maastopuolella samassa tiimissä ja muodostamme jälleen kahden hengen tiimin. Sasu tosin ajaa saman aikaisesti maantietä Finnfalz-Rush Racingissä. Ensi vuonna Focus Halme Racing on käytännössä puhtaasti maastotiimi ja on hienoa, että useat viime kauden tukijoista (kuten Focus / Larunpyörä ja Wattbike / Finnrowing) uskovat meihin ja haluavat jatkaa yhteistyötä ensi kaudellakin kanssamme. Tämä lisää motivaatiota omaankin tekemiseen, kun yhteistyökumppanit haluavat jatkaa, vaikka kaikki kisat eivät menneetkään aivan nappiin.

Lähden motivoituneena kohti ensi kautta ja haluan kehittyä tästä vuodesta. Tänään kävin ajamassa Sasun kanssa pitkää pk-lenkkiä Etelä-Suomen tasaisilla maanteillä. Teiden liukkaus ja hermostuneet autoilijat toivat lisämaustetta ajamiseen. Kuitenkin selvisimme hyvin kotiin, joskin väsyneinä. Koin jälleen kerran pitkän lenkin ”seinän” puoli välin jälkeen. Siitä kuitenkin kampesin jälleen eteenpäin ja oli ilo ajaa pitkään. Kun väsähtää, tietää ajaneensa äärirajoille ja ehkä muutama kehityksen hippukin voi tarttua mukaan.

Mukavaa joulun odotusta ja treeni-intoa kaikille!