sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Wattbike-cupia ja ensi kauden kuvioista



Joulukuinen lauantaiaamu valkeni synkeän harmaana, mutta jännitys vatsanpohjassa oli aivan toista. Usean vuoden taivallus Wattbike-cupin kisoissa sai jatkoa tänäkin vuonna suunnatessani Keravalle 4 km osakilpailuun. Raakaa, julmaa, hapottavaa, muistelin viime keväänä ajamaani edellistä kisaani. En olisi halunnut kokea sitä uudestaan ja silti olin taas mukana. Wattbike-cup on jotain sellaista, mitä ei vaan voi millään jättää väliin. Vaikka kisoissa polttaa ja sattuu, nautin kisoista. Kisoissa ei ole alamäkiä eikä ylämäkiä, vaan pelkkää tasaista hapottavaa jyystöä, joka alkaa kisan edetessä iskeä tajuntaan poravasaran lailla.

Tämän kertaiseen kisaan en ollut valmistautunut mitenkään erikoisemmin. Kuntoni oli syksyn jäljiltä vielä hieman alavireinen ja kovaa treeniä en ollut tehnyt juuri lainkaan. Lähes kaikki mitä olin tehnyt oli ollut vain kevyttä. Siksi jännitti erityisen paljon lähteä ajamaan maksimia ja vieläpä suoraan kisaan. Lämmittelin hyvin kisaa varten ja asetin tavoitteekseni päästä siihen aikaan, minkä ajoin vuosi sitten samassa kisassa. Silloin olin kuitenkin paremmin valmistautuneempi. Vain kourallinen kilpailijoita oli löytänyt tällä kertaa kisapaikalle. Miesten lähdössäkin osallistujia oli vain murto-osa siitä, mihin Wattbike-cupin kukoistuksen aikakausilla tuli totuttua. Onneksi Wattbike-cuppia vielä kuitenkin jaksetaan pyörittää ja toivon, että uusi kukoistava aikakausi voisi vielä alkaa. Olisi hienoa jos järjestettäisiin vielä kunnon spektaakkeli, johon myös monet uudet pyöräilijät innostuisivat ottamaan osaa ahkerasti. Tavattaisiin kilpakumppaneita, ajettaisiin kova treeni ja kisa ja saataisiin suurta urheilujuhlan tuntua. Sitä wattbikella kisaaminen parhaimmillaan on. Lähdin kisassa rohkeasti polkemaan omaa ennätysvauhtiani noin 550 wateilla. Reilut kaksi minuuttia kestin, kunnes jalkoja alkoi kangistaa. Lähdin valumaan kärkikamppailusta alaspäin ja yritin ajaa vuoron perään putkelta ja satulasta, mutta mikään ajoasento ei tuntunut hyvältä. Halusin luovuttaa, mutta halusin silti voittaa. Viimeisen puolen minuutin alkaessa olin antanut kaikkeni. Voitto oli menetetty ja taistelin enää kolmannesta sijasta. Harmituksen tunteet risteilivät päässäni. Hölmöilin vielä lopussa ja lopetin polkemisen liian aikaisin, kun luulin tulleeni maaliin. Sija kuitenkin oli ja pysyi kolmantena. Oli ilonaihe, että pääsin maaliin ja voitin veljeni, mutta tiedän että pystyn paljon parempaan. Kun treeni alkaa purra, niin haluan kokeilla uudestaan. Helmikuun alkupuolella on uusi mahdollisuus ja haluan silloin yrittää uutta ennätystä 10 km matkalla.

Viime blogin jälkeen on tapahtunut selkeytymistä ensi kauden suunnitelmien suhteen. Tulen jatkamaan Focus Halme Racingissä ja keskityn yhä vahvemmin maastopyöräilyyn sekä aika-ajoon. Veljenikin (Sasu) jatkaa maastopuolella samassa tiimissä ja muodostamme jälleen kahden hengen tiimin. Sasu tosin ajaa saman aikaisesti maantietä Finnfalz-Rush Racingissä. Ensi vuonna Focus Halme Racing on käytännössä puhtaasti maastotiimi ja on hienoa, että useat viime kauden tukijoista (kuten Focus / Larunpyörä ja Wattbike / Finnrowing) uskovat meihin ja haluavat jatkaa yhteistyötä ensi kaudellakin kanssamme. Tämä lisää motivaatiota omaankin tekemiseen, kun yhteistyökumppanit haluavat jatkaa, vaikka kaikki kisat eivät menneetkään aivan nappiin.

Lähden motivoituneena kohti ensi kautta ja haluan kehittyä tästä vuodesta. Tänään kävin ajamassa Sasun kanssa pitkää pk-lenkkiä Etelä-Suomen tasaisilla maanteillä. Teiden liukkaus ja hermostuneet autoilijat toivat lisämaustetta ajamiseen. Kuitenkin selvisimme hyvin kotiin, joskin väsyneinä. Koin jälleen kerran pitkän lenkin ”seinän” puoli välin jälkeen. Siitä kuitenkin kampesin jälleen eteenpäin ja oli ilo ajaa pitkään. Kun väsähtää, tietää ajaneensa äärirajoille ja ehkä muutama kehityksen hippukin voi tarttua mukaan.

Mukavaa joulun odotusta ja treeni-intoa kaikille!

torstai 19. marraskuuta 2015

Pieni katsaus menneeseen ja tulevaan kauteen

Tällä hetkellä suunnittelen kovasti ensi vuoden kuvioita. Ensimmäinen pääasia on, että jatkan ensi vuonnakin kilpailemista. Toisekseen en kuitenkaan ole vielä miettinyt täysin ensi kauden kuvioita. Tuskin tilanne tulee hirveästi kuitenkaan muuttumaan tästä vuodesta. Paitsi, että aion panostaa laadukkaaseen harjoitteluun enemmän ja ehkä kilpailla hieman vähemmän. Niissä kisoissa, joita käyn, haluan olla hyvässä iskussa.
Asiat ensi kautta varten ovat kuitenkin vielä kovasti työn alla. Siksi ilmoittelen niistä myöhemmin lisää. Ainakin yksi asia on kuitenkin jo selvinnyt. Sasu siirtyi Finnfalz-Rush Racingiin ensi kaudeksi, joten meidän tämän vuoden Focus Halme Racing -tiimin toinen jäsen on nyt poissa tiimistä. Tiimin tulevaisuus on vielä siten auki. Mutta voisin tässä tehdä hieman yhteenvetoa menneestä kaudesta ja kiittää kaudella mukana olleita yhteistyökumppaneita.

Kausi alkoi pitkästä aikaa maantiekisoilla, joita ei sitten kauden mittaan montaa enempää tullutkaan. Maantien ajaminen oli koko kauden nihkeetä ja pääpaino olikin maastokisoissa. Kauden lähes kaikki tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta silti kausi oli ihan kohtalaisen hyvä. Väläytin yksittäisissä hetkissä ja kisoissa kuntoa, mutta muuten pystyin ajamaan tasaisesti läpi kauden. Tekniikkamurheet ja muut sen kaltaiset ongelmat olivat hyvin vähissä kauden aikana ja ainoastaan pari kisaa meni pilalle niiden johdosta. Tästä kuuluu iso kiitos Larunpyörälle / Focukselle, joilta sain tiimipyörän kauden ajaksi. Tämä Focuksen pyörä toimi loistavasti ja hieman haikein mielin luovutin pyörän pois kauden päätteeksi. Ravinnepuolella sain ensimmäistä kertaa mahdollisuuden saada ravinteita riittävästi koko kauden ajaksi. Kisoihinkin pystyi ottamaan geelejä mukaan juuri niin paljon kuin tarvitsi. Tästä kiitos Gutzylle! Ravinnepuolen ollessa kunnossa, pystyin varsinkin pidemmissä kisoissa tasaiseen suoritukseen ja meno jäi kiinni vain omasta kunnosta. Helsingin Katseen kanssa yhteistyössä saadut Rudyn kypärä ja lasit suojasivat pään ja silmät koko kauden ajan ja loivat tyylikkään kokonaisuuden. Kiitos niistä! Wattbiken / Indoor Spors Oyn tuki sekä harjoittelupyörä olivat ensi arvoisen tärkeitä läpi harjoittelukauden jatkuen myös kesän läpi. Aina huonompien kelien sattuessa oli mukava istahtaa Wattbiken selkään ja tehdä sillä lähes täydellisen tarkkoja harjoituksia. Treeni-into kasvaa kun harjoittelulaitteet on hyvät. Kiitos siitä! Lisäksi suuri kiitos Korson Kaiulle, joka on seurana tukenut kehitystä!

Kesän aikana korjailin polkupyöriä kesätöinä ja huomasin että välillä ei oikein kerenny lenkille riittävästi. Oman firman työajat oli välillä vähän liian pitkät ja epäsäännölliset. Se söi treeni-intoa. Siitä johtuikin varmaan, että töiden vähennyttyä löysin syksyn kisoissa taas hyvän vireen ja sain muutaman hyvän suorituksen. Erityisen tyytyväinen olin oman seuran (Korson Kaiun) järjestämissä kisoissa ajamaani suoritukseen, vaikka rengasrikko pilasi mahdollisuudet parempiin sijoituksiin. Tietysti olin tyytyväinen XCE:n ja XCO:n SM-kisoihin, joissa sain itsestäni kaiken irti. Hieman jossiteltavaa jäi XCE:n finaalissa kun en pystynyt parhaimpaani ja erässä oli kaatumisia. Silti kauden ainoaksi SM-mitaliksi jäänyt hopea ”maistui hyvältä”. Seuraavan päivän XCO:ssa pystyin ajamaan omaan kuntoon nähden huippuajon ja vieläpä teknisellä reitillä. Lopussa viidennen sijan menetys hiipumisen takia harmitti, mutta kuudes sija oli huippu. Myös Tähtisadeajoissa sain ajettua tasaisen hyvän ajon. Kauden päättäneistä cyclocrossin SM-kisoista odotin tuntuman perusteella parempaakin, mutta alun kaatuminen sekoitti kuviot ja en saanut enää kärkeä kiinni. Sitten vielä sähläsin viimesillä esteillä. Seitsemäs sija oli silti tyydyttävä.

Kauden ehkä suurimmat pettymykset olivat aika-ajon SM-kisat sekä XCM-SM-kisat. Aika-ajo oli pääkisani ja odotin pystyväni mitalivauhtiin. Ensimmäinen puolikas kisasta oli kuitenkin umpisurkea ja luovutin. Jälkimmäisellä puolikkaalla pystyin kuitenkin ajamaan lähes mitalivauhtia. Kahdeksas sija ei ollut huono, mutta viime vuoden mitalin jälkeen pettymys. Jäi ainakin nälkää ensi vuoteen. Maratonilla (XCM) ajaminen oli surkeaa. Mikään ei onnistunu paitsi ylämäet. Itseluottamus oli kateissa, kunto oli hukassa ja ajohalut vähissä. Sen takia kisa päättyikin keskeytykseen.

Kaiken kaikkiaan siis muutama hyvä onnistuminen antoi kaudesta silti enemmän positiivisen kuin negatiivisen kuvan. Nyt oon ottanu kauden jälkeen rennosti ja ajellut lähinnä omiin kandimittauksiin liittyviä treenejä. On kuitenkin aika jälleen aloittaa harjoittelu ensi vuoteen. Aion tehdä muutoksia harjoitteluun jonkin verran, että kehitystä tapahtuisi. Tässä iässä on kokeiltava jo jotain uutta. Olen mennyt hyvin samankaltaisilla menetelmillä monta vuotta pieniä muutoksia tehden. Nyt on kuitenkin aika tehdä isompia muutoksia. Harjoittelumuutokset ovat kuitenkin vielä työn alla, joten en niistä tiedä vielä sen enempää. Lähiaikoina olen kuitenkin viisaampi.
Ensi kauteen jäi erityisesti nälkää siitä, että kauan ”metsästämäni” yleisen sarjan SM-mitali on karttanu mua jo pidemmän aikaa. Tänäkään vuonna ei pää ja kunto kestäny voittaa sitä. Ensi vuonna se on edelleen tavoitteena ja tärkein tavoitteista. Oma veli ajoi tänä vuonna heti ensimmäisellä kaudellaan yleisessä sarjassa SM-kultaa. Ensi vuodeksi on tavoite kuroa eroa kiinni.

”Pienet voitot johtavat suuriin voittoihin!” Eli ensin muutoksia harjoitteluun ja sen jälkeen voi katsoa tapahtuuko muutoksia tuloksissa. Kuulemiin!

torstai 27. elokuuta 2015

Tuloksen metsästystä



Muutama kisa on tullut jälleen ajettua ja ”tuloksien” metsästys jatkuu edelleen kiivaana. Toki olen ajanut monia kisoja melko hyvin, mutta huipputulokset ovat jääneet vielä saavuttamatta.

Starttasin Jämi84-kisaan tavoitteenani välikirin voitto ja Sasun auttaminen koko kilpailun voittoon. Tietysti tavoite oli ajaa myös mahdollisimman hyvä loppusijoitus, mutta realistinen tavoite oli satsata ensimmäiselle puolikkaalle ja katsoa sitten mihin se riittää. Lähdimme Sasun kanssa heti lähdöstä kärkeen ja ajelin ehkä hieman turhan paljonkin keulilla kuluttaen energioita. Olo tuntui alusta asti hyvältä, joten hairahduin kuluttamaan voimiani liikaa. Tämä kostautui välikiriin tullessa, kun virolaiset pääsivät vetämään kirijunassaan levänneen miehen kärkeen. Olin hyvin iskupaikoilla, mutta en pystynyt pärjäämään Helmet Tamkörville. Kova luukutus välikirin voitosta veti jalat niin koville hapoille, että tipuin pääryhmästä heti ensimmäisessä kirin jälkeisessä nousussa. Kesti pitkään palautua rypistyksestä ja jouduin tekemään kovasti töitä, että sain lopulta pääryhmän kiinni. Sitten ajelin ryhmässä ja ajoin yhden vaarallisen irtioton kiinni. Tämän jälkeen jalat kramppasivat pahasti ja jouduin jättäytymään jälleen ryhmästä. Tässä vaiheessa oli ajettu noin 40 km. Loppuosa kisasta olikin hirveää tuskaa. Ajelin yksin omaa hiipuvaa vauhtiani ja en pysynyt takaa tulleiden ajajien mukana. Pettyneenä sain rullattua itseni maaliin lopen uupuneena. Välikirin voitto oli lähellä, mutta muuten kisasta ei jäänyt oikeen mitään. Sasu nappasi toisen sijan tiimille, joten se oli kuitenkin lohdullista.

Jämin jälkeen oli jälleen vaikea tarttua kiinni treenistä työkiireiden takia ja kesti muutenkin useamman päivän että palauduin. Parin viikon päästä lähdimme Sasun kanssa Horteniin, Norjaan, ajamaan XCO:n PM-kisoihin sekä toiseen C-kategorian kisaan. Rata oli teknisesti hyvin haastava ja jokaisen kierroksen alussa noustu lähes kilometrin tekninen nousu koetteli kovasti miestä. Lähes kaikki kuskit ajoivat täysjoustoilla, joten olin itse kovilla jäykkäperäisellä. Siitä ei kisa kuitenkaan jäänyt kiinni sillä kunto ei ollut vain kohdallaan. Lauantain kisassa olin alussa aivan pulassa ja olo tuntui dieselimäiseltä. Vasta viimeisillä kahdella kierroksella sain ajettua parhaani, kun yritin paeta takaa tullutta kilpailun johtajaa. En onnistunut kuitenkaan aivan, vaan jouduin kierroksella ohitetuksi juuri ennen loppua. Sunnuntain kisaan lähdin kovemmin odotuksin, mutta jalat eivät olleet palautuneet lauantaista ja jouduin keskeyttämään kisan puolivälissä.

Kuva: Marko Hankkila
Sisuuntuneena treenasin sitten seuraavalla viikolla Korson XCO-kisojen rataa lähes joka päivä ja halusin menestyä siellä. Kunto tuntui päivä päivältä paremmalta ja lähdin luottavaisin mielin kisaan. Alkuverkat menivät kuitenkin mönkään sähläilyjen vuoksi ja jouduin lähtemään lähes kylmiltään viivalle. Pysyin kuitenkin kärjen mukana kierroksen ja tämän jälkeen taistelin kolmannesta sijasta. Rengas kuitenkin tyhjeni toisen kierroksen puolivälissä liian kovan yrityksen johdosta ja jouduin luopumaan pronssitaistelusta. Taluttelin pyörää seuraavaan huoltoon ja hukkasin aikaa monta minuuttia, pudoten kisan viimeiseksi. Yritin sitten kiekon vaihdon jälkeen rajusti tavoittaa edellä menijöitä, mutta ajo oli haparoivaa eikä lainkaan rentoa. Lopulta löysin rentouden ja nousin kuudenneksi. Kisassa fiilis oli erinomainen ja yksi kauden parhaista ajoista. Silti jäi harmittamaan se että hyvää tulosta ei tullut vieläkään.

Eilen kävin ajamassa Keski-Suomen mestaruustempon Leppälahdella ja ajoin ylivoimaiseen voittoon. Olin tyytyväinen suoritukseen ja jalat tuntuivat toimivan. Toivottavasti hyvä vire jatkuu myös seuraaviin kilpailuihin. Jos muistaisin nyt myös treenata kilpailuiden välillä, enkä vaan palautella. Loppukauden tavoitteena on vielä päästä palkintokorokkeelle jossain isommassa kilpailussa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kauden puoliväli ylitetty



Kauden puoliväli on nyt ohitettu ja omat pääkisat ovat jo takanapäin. On tullut aika koota yhteen tähän asti ajamani kisat ja tulokset. Jostain syystä on ollut työn ja tuskan takana saada nyt aikaiseksi blogitekstiä. Ehkä se nyt helpottaa kun sai pitkästä aikaa kirjoitettua. Mutta mennään pidemmittä puheitta asiaan.

Mennyt kausi on ollut melko vaihteleva kunnon ja tuloksien valossa. Myös motivaatio ja mieliala on seilannut laidasta laitaan. Talvi sujui harjoittelun suhteen kohtalaisesti ja omasta mielestä paljon tasaisemmin kuin edellinen talvi. Muutin hieman harjoittelun painopistettä ja pyrin kehittämään tippuneita voimaominaisuuksia sekä lisäämään kestävyyttä. Koko kauden olen oikeastaan huomannut sen, että kestävyys on parempi kuin viime vuonna, mutta vauhti on ollut kateissa. Alkukauden maantiekisoissa ja maastomaratoneissa vauhti oli tosi nihkeää hetken toivon pilkahduksia lukuun ottamatta, mutta muuten jaksoin yleensä melko tasaisesti puurtaa kisat maaliin saakka. Tulokset olivat ihan tyydyttäviä, mutta omiin tavoitteisiin suhteutettuna alkukausi oli katastrofaalisen huono. Ensimmäisten kisojen jälkeen teki mieli työntää pää pensaaseen ja lopettaa koko pyöräily kun ajaminen oli niin säälittävää. Vauhti kuitenkin parani hieman jo toukokuun aikana. Kun maksimisuorituksia tuli enemmän, se näkyi myös kisavauhdissa.

Focuksen Raven 29er –pyörä on pelannut koko kauden erinomaisesti, Gutzyn ravinteita on riittävästi, Wattbikella pystyy tekemään sisätreenit, Rudyn kypärä ja ajolasit vauhdittavat menoa, en ole varsinaisesti kesätöissä ja muutenkin puitteet on kunnossa siihen että tuloksen tekeminen on mahdollista. Kaikki on ollut kiinni vain omasta tekemisestä ja motivaatiosta. Toukokuun lopussa tulin kipeäksi Viitasaaren XCO-kisan jälkeen ja pari viikkoa meni sairasteluun ja toipumiseen. Laajavuoressa päätin ajaa sitten vain pikkumaratonin, että saisin tuntumaa vauhdikkaampaan ajamiseen. Kokeilu kannatti ja ajoin kauden parasta ajoa, vaikka vieläkin kärkikuskit meni omaa vauhtiaan. Sen jälkeen valmistauduin huolella SM-tempoon, jonka olin asettanut etukäteen kauden päätavoitteeksi. Kävin ajamassa tempoa edeltäneenä sunnuntaina Virossa Rattamaraton MTB-kisan jossa ajoin elämäni parasta maratonajoa. Odotukset tempoon oli korkealla. Valmistautuminen sujui mielestäni hyvin, mutta ehkä talven kuntopohja ei ollut riittävä, koska tempossa en pystynyt ajamaan hyvää suoritusta. Ehkä en ollut myöskään palautunut täysin sunnuntain kisasta kun tempo oli jo keskiviikkona. Ensimmäinen puolikas oli silkkaa rimpuilua ja luovutin jo henkisesti. Toisella puolikkaalla sain ajon rullaamaan ja tulin loppuosuuden hyvin. Sija 8. oli suuri pettymys viime vuoden pronssin jälkeen, vaikka taso olikin tänä vuonna kovempi ja hävisin kärjelle suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna.

Tempon pettymyksen jälkeen oli vaikea kasata itseä uudestaan. Olin viikon ajamatta pyörää, kunnes menin lähes kylmiltään ajamaan Ahveniston moottoriradalle Koh-i-noor-kisan. Ajo kulki omaan tasoon nähden liiankin hyvin ja odotukset oli kovat viikonloppuun. Lähdin Latviaan ajamaan kovan XCO-kisan. Kuten arvata saattoi en päässyt kisassa mihinkään. Torstain maantiekilpailu oli vienyt mehut kropasta ja Latvian armoton 33 asteen helle vei loput. En päässyt kisassa mihinkään vaikka sykkeet oli normaalit ja keskeytin ajettuani vajaa kaksi kierrosta. Mieliala painui jälleen ”syvälle suohon”. ”Ei tästä tule mitään”, ajattelin. Jälleen oli vaikea kasata itseä ja viikko meni jälleen ajamatta. Ajattelin että tämä kausi on jo menetetty. Onneksi perhe jaksoi tsempata ja sain jälleen treenijuonesta kiinni. Valkeakosken XCO-kisassa oli jo viitteitä paremmasta.
Valkeakoskella ajamisessa oli jo yritystä. Kuva: Veikko Halme

Valkeakosken jälkeen treeni alkoi purra jo paremmin ja toiveet SM-menestyksestä heräsivät uudestaan eloon. Kauden toiset päätavoitteet XCE:n ja XCO:n SM-kisat olivat enää muutaman päivän päässä. Lauantain XCE-kisassa aika-ajossa uskoin jo karsiutuvani kun en saanut pyörää kulkemaan halutulla tavalla. Alkuerässä olin kuitenkin jo kuin uudesti syntynyt ja voitin oman eräni. Toiveet Suomen mestarin paidasta nousivat jälleen pintaan. Finaalissa sain huonon lähdön ja jäin neljänneksi metsään tultaessa. Sasu kaatui polulla kuitenkin toiselta sijalta ja siinä hässäkässä Olli Miettinen pääsi karkaamaan, mutta pääsin Andre Hagan kantaan kolmanneksi. Viimeisessä nousussa laitoin kaikki peliin ja pystyin nousemaan vielä toiseksi. Hieman harmitti että en saanut voittoa, mutta hopeakin oli balsamia haavoille alkukauden vaikeuksien jälkeen. Lähdin rennolla otteella kohti sunnuntain XCO-kisaa. En uskonut suureen menestykseen, kun viivalla oli Suomen kovimmat ja oman tasoni kuitenkin tiesin.

Eliminaattorin startissa oli ilmettä. Kuva: Veikko Halme
Sunnuntain kisassa rata oli mennyt aivan liejuiseksi ja hidasvauhtiseksi. Se sopi mulle. Tällä hetkellä ei ole riittävästi nopeutta ja rämäpäisyyttä, joten oli itselle onni että sain ajaa voimaa ja vääntöä vaativalla radalla kisaa. Lähdin maltilla liikkeelle, mutta kun ajo kulki, niin napsin hiljalleen sijoja. Monet joutuivat teknisiin ongelmiin tai keskeyttivät kun ei ollut kunto kohdallaan. Nousin täten lopulta jo viidenneksi. Uskoin pitäväni sijani loppuun asti, mutta viimeisellä kahdella kolmella kierroksella alkoi näkyä vähäisemmät treenimäärät. Aloin jäämään enemmän kärjelle ja Teemu Uusipiuhari tuli jatkuvasti lähemmäksi. Viimeisen kierroksen alkuosiossa jalka kramppasi lukkoon ja oli pakko jalkautua. Hävisin monta sekuntia aikaa. Teemu sai mut kiinni ja päästeli hetken päästä ohitse. Ei auttanut vaikka kuinka taistelin. Maalissa oli tyytyminen kuudenteen sijaan. Se oli kuitenkin lähes enemmän kuin voitto. Toivottavasti vauhti vielä paranisi kauden loppupuoliskolle. Seuraava tavoite on Jämin 84 km haaste. Lyhyiden rypistysten jälkeen pitäisi jälleen kaivaa maratonvaihde esiin. Koitan jatkossa päivittää blogiakin hiukan tiuhemmin.