keskiviikko 17. joulukuuta 2014

SM-kulta, harjoitteluun uutta tulta!



Viikonloppuna onnistuin lisäämään jälleen mitalitiliä Wattbiken edellisten SM-mitalien jatkoksi. Tällä kertaa onnistuminen palkittiin kultaisella värillä. Olen kelannut kisan jälkeen fiiliksiä ja pohtinut että miksi kierrän tätä Wattbike-cupia vuodesta toiseen ja kisasta kisaan. Viimeisimpään kisaan tuleminen oli tällä kertaa hieman haastavaa, sillä treenit oli menny metsään (tai siis niitä ei vaan ollu juuri tullu) opiskelu ja muiden kiireiden takia ja motivoituminen kisaamiseen ei ollut helpoin tehtävä. Muutenkin tänä syksynä on ollut haastavaa kun kolme kisaa on järjestetty noin kuukauden sisään ja ei ole juuri ehtinyt kisojen välissä hengähtää. Silti olen jaksanut ja halunnut kiertää kisoja. Tunnelma, kaverit, erinomaiset järjestelyt, hienhaju, kannustus, kärsimyksen aistiminen, voitonhuuma, hyvä yhteishenki, kaikkensa antaminen, taistelu rinta rinnan toisia vastaan. Siinä joitain asioita joita tuli mieleeni miettiessäni Wattbike-kisojen ainutlaatuisuutta.

Yöllisen lumimyräkän ja sähkökatkoksen saattelemina nousin aamupalapöytään ja kynttilän valossa aloin suunnitella taktisia kuvioita iltapäivän kisaan. Puurolautasen ääressä päätin asettaa tavoitewatit n. 530 tienoille ja ajan n. 4:30 paikkeille. Olen pyrkinyt ajamaan kisat aina mahdollisimman pitkälti satulasta, lukuun ottamatta 1 km ja sitä lyhyempiä matkoja. Nyt halusin mullistaa käytäntöni ja kokeilla jotain uutta. Täytyy muistaa, että jos ei tee jotain muuta, ajastakaan ei voi odottaa mitään uutta. Ajattelin kokeilla ajaa viimeisen puolikkaan kisasta putkelta, voimien niin salliessa. Saavuin kisapaikalle veljeni kanssa ja haimme hyvät lämmittelytilat pyöräliike Lundbergin takahuoneesta. Turisemisen ja kisojen seuraamisen yhteydessä hioin suunnitelmia ja starttailin lämmittelyä. Hetki ennen omaa starttia havahduin hurjaan karjuntaan. Mietin hetken, tekeekö joku kuolemaa. Siltä se ensin kuulosti! Sitten alkoi hymyilyttää kun kuulin, että naisten sarjan voittaja vain päätti näyttää muille esimerkkiä ja tehdä uuden Suomen ennätyksen laittamalla kaiken likoon.

Miehet ryhmittyivät starttiin muuttolintutyylisesti lintuauramuodostelmaan. Oli harvinaista että pyörät oli tällä kertaa laitettu kolmeen kolmen pyörän riviin (yleensä vain yksi rivi). Pekka "Mr.Wattbike" Nieminen oli valinnut auramuodostelmassa "tuulenhalkojan" paikan ja ajoi yksin ensimmäisen rivin keskellä. Itse valitsin keskipaikan takarivistä ja ajattelin, että jos edessä olevan veljeni Sasun ”peesi” siivittäisi parempaan ajosuoritukseen. Sasu kuittailikin: ”Kolmas paikka on aina maantiekisoissakin paras paikka ajaa.” Niin se taisi tälläkin kertaa mennä, vaikka Wattbikeilla ajettaessa ei voi hirveästä vastatuuli myräkästä puhuakaan. Humina on kova, mutta tuuli ei käy ja pyörä ei liiku.

Otin maltillisen startin ja aloitin tähyämisen 530W lukemiin. Ensimmäiset kaksi minuuttia tuntuivat jälleen melko helpolta ja ihmettelin, että neljän kilometrin kisalle tyypillinen ”kahden minuutin kuoppa” odotutti itseään. Ehdin jo tuudittautua huippuonnistumisen iloon, kunnes ”kuoppa” ilmaisi itsensä voimakkaasti 20 sekunnin jälkeen. Tuntui samalta, kuin joku olisi hypännyt lisäpainoksi niskaan. Ajaminen muuttui hervottomaksi taaperrukseksi ja henkeä ahdisti kuin voimattoman pienen eläimen vapistessa nälkäisen krokotiilin edessä. Täytyi siirtyä vaiheeseen kaksi hieman etuajassa. Tavoite oli ajaa satulasta kolmen minuutin kohdalle ja sitten iskeä magneettivastusta peliin ja runtata putkelta hämärän rajamailla viimeinen puolitoista minuuttia. Kunto petti ja en pystynyt siihen mihin oletin pystyväni. Jouduin menemään vielä uudestaan satulaan ja sitten taas uudestaan putkelle. Turha ylös-alas sahaaminen oli vain viivytystaistelua ennätysjunan liihotellessa ulottumattomiin. Lisäksi jatkuva ajotyylin vaihtelu kulutti voimia ja täytyi taistella, että maaliviiva tuli saavutettua. Tiesin, että siimaa ei voi löystää, sillä Sasu ei hyydy. On uskomatonta että pikkuveli pystyy ajamaan vakiovauhdilla kisan kuin kisan. Mulla wattikäyrä kääntyy aina alaspäin, mutta veli mennä porskuttaa ja välimatka alkaa kutistua jos alan uupumaan. Ja kisan jälkeen Sasu on kuin ei olisi ajanutkaan. En voi käsittää että hän on vaan niin hyvässä kunnossa. 

Katso alla olevasta linkistä, millaista oli tunnelma kisoissa:

Alla tulokset kisasta:

Tulokseksi tuli toiseksi paras aikani koskaan, 4:33 ja risat. Watteja kertyi 519. Vaikka olinkin tyytyväinen ajooni ja siihen, että paransin selkeästi Jyväskylän kisasta, jäin kuitenkin kuutisen sekuntia omasta kahden vuoden takaisesta Suomen ennätyksestäni 4:27, johon täytyi survoa aikanaan 556W. Huolissaan täytyy olla hieman myös siitä, että Sasun ennätykset paukkuivat jälleen rikki ja pyörremyrsky odotuttaa jälleen entistä lähempänä. Vaikka onnistuin jälleen ihmeellisesti pitämään veljen takanani, uho on kuulemma kova seuraavaan kisaan: 10 km SM Espoossa. Siellä on kovana haasteena myös Jussi Nummikon viime vuonna ajama SE 12:06. Toivottavasti Jussi saapuisi myös itse paikalle puolustamaan ennätystään.

Tänään sain uutta piristystä harjoitteluun, kun kävin KIHU:lla tekemässä polkupyöräergometrillä MACT-testin. Testin tarkoituksena oli selvittää harjoittelutehot määrä- ja tehointervalliharjoituksiin. Testissä poljetaan aina 25 sekuntia tietyllä kuormalla ja palautellaan 95 sekuntia. Tämän jälkeen ajetaan taas kovemmalla kuormalla 25 sekuntia jne. Hommaa jatketaan niin kauan kuin kampi pyörii. Hapot oli ihan korvissa kun kampi pysähtyi viimeisen vedon lopussa. Testi lähti liikkeelle n. 400 W tehoilla. Nostot olivat noin 40 W per kuorma. Lopetuskuorma oli jotain 880 W, mutta kampi ei siis enää liikkunu laisinkaan kuorman viimeisillä sekunteilla. Testi oli mielenkiintoinen, kun piti ajaa ”vain” 25 sekuntia tietyllä kuormalla ja sai sitten hetken huokaista. Oli kuitenkin havaittavissa että laktaattia kumuloitui jatkuvasti lisää ja palautuessa ei lopussa syke enää tippunu lainkaan pk-alueelle. Kerrankin oli kaikki todella pelissä. Suosittelen testiä muillekin, jos haluaa tuntea happomyrskyn jaloissa!

On aika siirtyä valmistautumaan saapuvaan jouluun ja hiljentymään joulun sanoman äärelle! Treenejä en kuitenkaan unohda, sillä nyt on koulukiireiden helpottaessa oiva mahdollisuus kerryttää tunteja treenipankkiin joulun aikaa unohtamatta. Rauhaisaa joulua kaikille!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Leijona jahtasi antilooppia, kooste Hyvinkään Wattbike-kisasta 29.11.2014



Edellisestä Wattbike-kisasta ehtikin vierähtää vain kaksi viikkoa, kun oli aika hypätä jälleen satulaan ja ottaa mittaa kilpakumppaneiden päivän kunnosta. Lepoviikolle osunut kisa mahdollisti mulle optimaalisen suorituskyvyn kisapäivälle, kun edellisten viikkojen treeneistä pääsi palautumaan mukavasti ja valmistautumaan hyvin kilpailuun. Edelliseen Jyväskylän kilpailuun en juuri erityisemmin valmistautunut, kun tein edeltävät treenit suunnitelmien mukaan ja otin kisan vain harjoituksena. Oli tämä Hyvinkään kisakin harjoitus, mutta pystyin siihen paremmin kuitenkin valmistautumaan. Perjantaina kokeilin kuntoani kotona 200 metrin harjoituksella ja totesin, että kroppa on ainakin lyhyelle matkalle hyvässä vireessä.
Kisa järjestettiin mahtipontisissa olosuhteissa Hyvinkään suurimmalla kuntosalilla (Fit24) ja Hyvinkään Pyöräilijät olivat tehneet Wattbiken maahantuojan kanssa hyvää yhteistyötä kilpailun eteen. Samalla oli järjestetty tuote-esittelyjä ja lämmittelymahdollisuudet olivat erinomaiset. Myös itse kisatila oli sopiva hyvän tuloksen saamiseen. Ehkä tästä kaikesta johtuen pyöräilijät kiittivät ja kumarsivat ja osallistuivat ilahduttavan runsaslukuisesti tapahtumaan. Wattbike-pyöriäkin oli tuotu paikalle kahden auton voimin. Täytyy arvostaa järjestäjien työtä ja innokkuutta lajin eteen!

En muista, että olisin koskaan ennen polkenut kolmea kisaa saman päivän aikana. Nyt siihen annettiin mahdollisuus, mutta pienenä varjopuolena oli pitkäksi venynyt kisapäivä ja ruokahuollon järjestelyt. Onneksi läheisen kauppakeskuksen RAX-buffetista löytyi ”urheilijan evästä” ja vieläpä riittämiin nälkäisille kestävyysharrastajille, joten energiatasot pysyivät hyvin stabiilissa.

Kisat aloitettiin 200 metrin pyrähdyksellä ja siinä täytyi erityisesti olla tarkkana, että lähdön pystyi suorittamaan täsmällisesti oikealla lähtöhetkellä, koska jokaisella sadasosallakin on paljon merkitystä alle 10 sekunnin suorituksessa. Sain hyvän startin, tosin oma näyttöni lähti hieman muita jäljessä liikkeelle lähtölaskennassa, mutta keskityin vain omaan näyttööni ja omaan ajooni, enkä välittänyt vaikka muut jo
200 metrin kisassa oli kova räminä päällä! Kuva: HyPy
puhisivat täyttä höyryä eteenpäin. Voitin lopulta kisan ja olin hyvin tyytyväinen ajooni ja noin 1500 watin keskitehoon. 1 km kisassa tarjoiltiin mahdollisuutta lähteä hakemaan uutta ennätystä kahden viikon takaiseen omaan ennätykseeni. Päätin lähteä tällä kertaa liikkeelle hieman suuremmalla vastuksella ja ajaa suurimman osan kisasta putkelta. Taktiikka onnistui alussa ja pidin hyvää vauhtia päällä. 45 sekunnin kohdalla kuitenkin iski armoton happo jalkoihin ja vaikka poljin putkelta, en vain jaksanut enää painaa kampea yhtään nopeammin kuin mitä etana juoksee suolla. Vauhti tyssäsi aivan paikalleen ja irvistysten saattelemana taivuin toiseksi, Harry Strömbergin viedessä ansaitun voiton. Tein silti oman ennätykseni ja olin tyytyväinen annettuani kaikkeni pyörän päällä. RAXin pizzatkin hapuilivat jo kurkussa ja kaipailivat ulkoilmaa. Onneksi sain pidettyä ne kuitenkin visusti sisällä. 

10 km kisaa pelkäsin eniten. Eniten pelkäsin, että mun ja Sasun veljeskamppailussa hallinta kääntyisi Sasulle. Olen vielä toistaiseksi voittanut jokaisen Wattbike-kohtaamisen, mutta hiljalleen veli on tullut jo hieman turhankin lähelle ja himoitsee armottomasti perheen sisäistä Wattbike-valtikkaa itselleen. Lähdin ajamaan kymppiä omalla vauhdillani ja puolivälissä olin vielä lähellä Suomen ennätysvauhtia. Ero Sasuun tuntui turvalliselta (9 sekuntia), mutta kuinkas kävikään. Ajo muuttui väkinäiseksi ja Sasu pisti ilmeenkään värähtämättä yhden vaihteen ja 100 wattia lisää kampiin. Ero alkoi kutistua ja tuntui varmasti samalta, kuin antiloopista joka juoksee karkuun nopeampaa leijonaa odottaen vain sitä tappavaa iskua, kun leijona saavuttaa. Ja vaikka kaikkensa tekee, ero vain pienenee. Sain todeta tämän kamppailussa, eron ollessa jo alle kaksi sekuntia. Tällä kertaa leijona lähti liian kaukaa takaa-ajoon ja antilooppi selvisi säikähdyksellä. Voitin huikean jännittävän väännön vain noin kolmen kymmenyksen turvin. 

Kokonaissaldo kisoista oli siis mukava: 2 voittoa, 1 kakkossija ja yksi ennätys. Nyt voi jatkaa edelleen hyvillä mielin harjoittelua ja valmistautua jo vajaan kahden viikon päästä tulevaan Wattbike-cupin kolmanteen osakilpailuun. Kyseessä on 4 km SM-kisat Keravalla. Tiedossa on happoa, huutoa ja sankareita. Toivottavasti sielläkin olisi porukkaa vähintään yhtä kiitettävästi kuin Hyvinkäällä. Sitä kohti siis…