keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kisakausi lähes paketissa



Pitkään on kulunut jälleen hiljaiseloa blogini etusivulla. Meno on ollut melko hektistä ja kiireistä, enkä ole ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa pitkään aikaan mitään tänne sivulle. Pohjoisen reissu tuli tehtyä ja sieltä oli tuomisena sm-pronssimitalin lisäksi hyttysen puremia ja säkillinen pettymyksiä. Tuli lisäksi lennettyä ensimmäistä kertaa Suomen sisäisillä reiteillä ja nähtyä taas pitkästä aikaa poroja. Rovaniemen SM-kisoissa oli ensimmäisenä vuorossa eliminaattori-kisat, joita pidin itselleni ennakkoon xco-kisaa parempana lajina. Harjoituksissa kaaduin kuitenkin rajusti ajettuani yhteen veljeni Sasun kanssa ja rikoin pyörää ja itseäni hieman. Lisäksi puhkoin renkaita kisaradalla. Voin sanoa, että on vaarallista lähteä ajamaan kilpaa Sasun kanssa harjoitusmielessä. Siitä seuraa aina totinen sota ja kumpikaan ei anna sääliä tai tuumaakaan periksi. Tällä kertaa ajoimme hiekkakumpuja rinta rinnan ja tangot osuivat toisiinsa, jonka jälkeen heitin hienot voltit. Sasu tietysti pysyi pystyssä ja itse lähdin nuolemaan haavoja. Kaatuminen hieman teki ajamisesta seuraavan päivän kisassa varovaisempaa ja finaaleihin asti päästyäni oli tyytyminen sm-pronssiin. Suomen mestarin paita oli tavoitteena, mutta kyllä yleisessä sarjassa voi sm-pronssiinkin olla tyytyväinen. Ei ne mitalit koskaan itsestään tule. Eniten kuitenkin ottaa päähän että hävisin toiseksi sijoittuneelle pikkuveljelle. Ehkä Sasu on tehnyt hieman enemmän talvella treeniä, joten se oli ansaittu sijoitus. En aio kuitenkaan niellä sitä niin vaan. Ensi vuonna uusiksi!

Xco-kisa oli täysi katastrofi. Olo oli voimaton ja en osannut / uskaltanut ajaa teknisessä maastossa. Sijoitus oli häpeällisen huono. Ajoin sen mitä pääsin, mutta en ajanut täydellä tsempillä. Koko ajan oli hieman luovutusfiilis. Kyllä xco:n sm-kisa teki aika hallaa omalle motivaatiolle ja varsinkin omalle motivaatiolle maastopyöräilyä kohtaan. Asia oli kuitenkin hyvin oletettavissa järkevästi tarkasteltuna, koska treenimäärät on ollu aivan liian vähäiset. SM-tempo antoi ehkä olettaa vähän liikaa omasta kunnosta, mutta maastopyöräily on aivan eri laji ja ei tasamaan kunto välttämättä riitä lajiin, jossa tarvii kiivetä ylös jyrkkiä nousuja ja pitää pystyä jatkuviin rytminvaihdoksiin ja kiihdyttelyihin. Kaiken kukkuraksi jäin kisan voittajalle yli kierroksen. Kisan jälkeen otti päähän ja olen miettinyt jo kuukauden verran omaa tulevaisuuttani pyöräilyn parissa. Omilla treenimäärilläni tulos tulee olemaan tällaista, vaikkakin joitain poikkeuksia on tänäkin vuonna ollut. Pitää ottaa huomioon myös työ, joka on vienyt heinä- ja elokuussa valtavasti energiaa. Touko- ja kesäkuussa olin mielestäni paremmassa kunnossa kuin koskaan, mutta heinäkuu ja elokuu ovat monilta osin olleet melkoisia floppeja. Jotkut treenit ja kisat ovat menneet hyvin, mutta sitten suurin osa kisoista ei ole enää mennyt hyvin ja mielenkiinto on laskenut jatkuvasti. Olen käynyt ajamassa muutaman kerran viikkotempoa kesän aikana ja ensimmäistä lukuun ottamatta kaikki ovat menneet alle 13 minuuttia. Koskaan aiemmin en ole ajanut kyseistä reittiä alle 13 minuuttiin. Siitä päätellen olen kehittynyt ainakin jollain osa-alueella, vaikka en sitten maastokisoissa ole ajanut ihan sitä mitä olen olettanut ja tavoitellut.

Jämi84-tapahtumassa olin huoltamassa veljeäni huippusuoritukseen ja keräämässä nälkää pyöräilyyn. Sitten osallistuin Kohinoor-cupin maantiekilpailuun Ahveniston moottoriradalla ja sijoituin neljänneksi. Olin hetken irtiotossa Sasun ja yhden TWL:n ajajan kanssa. Kunto ei kuitenkaan kestänyt niin kovaa rääkkiä ja säästelin loppukiriin. Siihen ajoon olin ihan tyytyväinen ja lähdin jälleen nälkäisenä maastokisoihin eli Finlandia-maratonille. Starttasin kovatasoiseen puolimatkan kisaan ja tavoitteenani oli ajaa Sasun kanssa alusta lähtien täysiä maaliin asti ja ottaa kaksoisvoitto tiimille. Suunnitelmat menivät puihin jo ensimmäisten kilometrien aikana, kun Sasu erkani heti alusta omaan vauhtiinsa ja en pystynyt lainkaan vastaamaan vauhtiin. Oma ajo oli alusta asti tahmeaa ja edes oma vahvuuteni eli hiekkatieajo oli tuskaista. Ajajia tuli vähän väliä ohi ja en pystynyt vastaamaan vauhtiin. Vasta puolivälin paikkeilla kroppa alkoi toimia paremmin ja sain puristettua hieman ja ajettua edellä olevia kiinni. Pystyin ajamaan ihan kohtuullista ajoa maaliin asti, mutta olin silti hyvin pettynyt kuudenteen sijaan.

Finlandian jälkeen päätin, että lopetan varsinaisesti kisakauden tähän. Turha enää tänä vuonna räpistellä, kun tulos ja kunto ei ole sitä mitä haluisi. Ajan ehkä Tähtisadeajot vielä ja mahdollisesti jonkun muun kisan, mutta en enää tähtää mihinkään kilpailuun. Olen ollut täysin ajamatta Finlandian jälkeen ja aloitan harjoittelun, kun se tuntuu taas hyvältä. Tällä hetkellä olen väsynyt harjoitteluun ja ei vaan pysty kilpailemaan huonoilla pohjilla. On raju päätös lopettaa kisailu varsinaisesti jo elokuussa, mutta ehkä siitä on hyötyä ensi vuoteen. Sen näkee sitten aikanaan. Kaikenlainen harjoittelu ja kilpaileminen ilman intoa on vain ajanhukkaa. Ajattelin aloittaa syyskuun alkupuolella valmistautumisen ensi vuoteen ja keskittyä vain hyvään treeniin ilman kisapaineita. Olen myös ajatellut siirtää päälajikseni aika-ajon ja ajaa siinä ohella myös maastopyöräilyä. Aika-ajo on viime vuosina sujunut parhaiten, joten miksi en kokeilisi panostaa siihen hieman enemmän ja katsoa kulkeeko se. Lisää mietintöjä lajivalinnasta ja harjoittelusta kirjoittelen myöhemmin.

Suuret kiitokset kaikille tukijoukoille (etenkin vaimo, perhe, Team Medilaser ja Petri Oksman, Wattbike, Tampereen Pyörä-Pojat), jotka ovat mahdollistaneet tämän kauden menestyksen. Olen tehnyt uusia ennätyksiä ja saavuttanut hyviä tuloksia. Olen myös epäonnistunut ja pettynyt. Kokonaisuutena kisakausi oli kuitenkin hyvä ja parempi kuin viime vuosi. Nyt suuntaan kohti ensi vuotta ja tavoitteena on vihdoin ottaa se ensimmäinen Suomen mestarin paita miesten yleisestä sarjasta. Sitä varten tarvitsee treeniä, treeniä, treeniä…