maanantai 16. joulukuuta 2013

Wattbike-sirkus jatkui Suomen mestaruus taistolla Keravalla 14.12.2013



Lauantaina oli tämän kauden ensimmäiset Suomen mestaruus kilpailut Wattbikella. Matkana oli ainoastaan 4 km, joka suosii hieman erilaisia ajajia kuin taannoinen 20 km rypistys. 4km on hapottava matka heti alusta lähtien ja vaikka miten yrittäisi ajaa tasaisesti ja aloittaa rauhallisesti, Wattbike-kuolema on silti hyvin todennäköinen. Itse lähdin kisaan heikon testituloksen ja huonoilta tuntuvien jalkojen kanssa. Pelkään näitä happomatkoja. Niissä tilanteet voivat kääntyä yllättäen päälaelleen selkeältä näyttävän etumatkan jälkeenkin. Yleensä puoliväli on käänteen tekevä. Jos siinä vaiheessa jo tuntuu pahalta, tuskan määrä on aivan käsittämätön maalissa. Jos puolivälissä pystyy kiristämään, on huippuiskussa.

Vaikka omistankin Wattbiken 4km virallisen Suomen ennätyksen vuoden takaa, en silti koe olevani omimmillani 4km matkalla. Omat ominaisuudet ovat kehittyneet ehkä hieman pidemmille matkoille ja tänä syksynä 4km kisoissa on ollut suuria vaikeuksia päästä edes lähelle omaa vanhaa tasoaan. Vaikka voittaa, niin harmittaa jos vuosi sitten on ajanut reilusti kovempaa. Tällä kertaa Keravalle oli kokoontunut jälleen mukavasti ajajia, vaikka enemmänkin olisi hyvin sopinut mukaan. Miesten lähdössä oli vajaa 10 kuskia viivalla ja kyllä siitä saatiin ihan kova kamppailu aikaiseksi. Johdin kisaa alusta loppuun saakka, mutta voitto ei tullut helpolla. CCH:n Olli Aaltonen haastoi aivan viime metreille asti tiukasti ja maalissa ero oli vain reilun sekunnin luokkaa. En tuntenut jalkojani vahvoiksi kisan missään vaiheessa ja puolivälin jälkeen jouduin taistelemaan vain happoa vastaan. Onneksi kisa meni erittäin tiukille ja sain puristettua itsestäni maksimaalisen suorituksen. Maksimisyke 205 on uusi ennätykseni. Aika 04.36,32 ei herättänyt suurta intoa, koska oma ennätys on noin yhdeksän sekuntia parempi. Tämän hetkiselle kunnolleni ajo oli silti paras mahdollinen.

Täytyy nostaa hattua tälle Wattbike-organisaatiolle, joka näitä kisoja jaksaa pyörittää vuodesta toiseen. Välillä osallistujamäärä ei ole kovinkaan huikaiseva, mutta silti nämä ”työmiehet” jaksavat häärätä ja valmistella kisoja. Kisoilla tarjotaan mahtavia tilaisuuksia pitää talven motivaatiota yllä ja testailla omaa kuntoaan muita vastaan. En ymmärrä sitä että monet etenkin miesten Elite-kuskeista eivät ota osaa näihin kilpailuihin. Nämä eivät pilaa harjoituskautta, eivät ole noloja kisoja, eivätkä korreloi suoraan ulkokilpailuihin. Ei se pilaa mainetta, jos voittaa tai häviää Wattbikessa. Kyseessä on laji, joka on raaka, jossa täytyy olla myös hauskaa ja jota kiertävät monet kilpailijat uskollisesti vuodesta toiseen. Tämä on vähän kuin elämäntapa, mutta se ei tarkoita sitä ettei joku muukin voisi tulla kokeilemaan tätä hienoa lajia.

Seuraava mahdollisuus lajiin mukaan tuloon on tammikuun 18. päivä, jolloin on jaossa 10 km Suomen mestaruusmitalit. Jos tiedät miten hyytävältä tuntuu ajaa täysiä 10 km tempopyörällä kesäkeleissä, voit vain kuvitella miten paljon enemmän pääset haastamaan itseäsi Wattbikella ilmavirtojen humistessa ja wattien puhuessa. Jokaisen polkaisun täytyy olla tehokas, ja maalissa saa olla kaikkensa antaneena. Tule mukaan testaamaan.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Wattbike-raastoa Tampereella 30.11.2013

Lauantaina oli vihdoin yksi cupin kohokohdista, kun pääsin ajamaan 20 km kisan Tampereelle. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettynä tämä matka herätti minussa paljon mielenkiintoa ja arvuuttelua mahdollisesta ajasta ja keskiwateista. Perinteiset kisamatkat: 1 km, 4 km ja 10 km ovat vielä melkoisia "runttausmatkoja", mutta 20 km matkan miellän jo enemmän kestävyyslajiksi. Siinä parhaiten mielestäni onnistuu tasaisella tempomaisella vauhdinjaolla. Psyykkisesti on kovaa ajaa samalla teholla vajaa puoli tuntia, mutta sitä se pyöräily vaan on. Ei treeneissä ja kisoissa aina pääse helpolla. Välillä joutuu kärsimään, mutta se palkitaan sitten kun maali koittaa. Wattbike on raaka laji, koska kisan aikana ei pysty lepäämään lainkaan suorituksen kärsimättä. Joka kerta kun pysäyttää edes hetkeksi polkemisen, niin vauhti tippuu heti nollaan. Wattbike ei rullaa samalla tavalla, kuin oikea polkupyörä. Wattbikessa ei tavallaan ole lainkaan "vapaaratasta" vaan koko ajan joutuu polkemaan pitääkseen vauhdin yllä. Sen takia sanoisin että 20 km ajo Wattbikella on huomattavasti rankempi koettelemus, kuin vastaava matka tempopyörällä ulkona. Tempopyörällä pääsee jossain vaiheessa ajoa aina hetkeksi hengähtämään niin halutessaan, ilman että vauhti liiemmin tippuu.

Kun puhutaan Wattbiken ja pyöräilyn välisistä eroista ja siitä kuinka huonosti ajat korreloivat keskenään, niin oman tuntemukseni mukaan ajat ovat suhteessa lähempänä todellisia mitä pidempää matkaa ajetaan. Lyhyillä matkoilla Wattbiken kiihtyvyys, ajajan massan huomioimattomuus ja tuulettomat olosuhteet ym. vaikuttavat siihen että ajat ovat huomattavasti parempia kuin todellisuudessa. Kun matkat pitenevät niin Wattbikella ajaessa alkaa kärsiä siitä että ajamista ei voi hetkeksikään hellittää. Tällöin suorituksen taso laskee lähemmäksi todellista ulkona ajettua suoritusta.

Tämän lyhyen selonteon jälkeen voisin palata itse kisaan. Tampereen Pyörä-Poikien avustuksella oli järkätty mahdollisuus testailla jälleen kuntoaan ja haastaa kavereita tosissaan. Kisat järjestettiin teollisuushalliin rakennetussa kuntosalitilassa, jossa oli melko hiostava tunnelma useamman kuskin puhistessa aina vuorollaan satulan selässä. Ilmanvaihto ei ollut kaikkein hapekkain, mutta kaikille kuitenkin sama. Ei paikalla sinänsä niin merkitystä ole. Kyllä sitä ajaa ihan missä vaan. Tulostaso on kuitenkin suhteessa muihin ajajiin aina sama. Ihmettelin vähäistä osanottajamäärää etenkin miesten yleisessä sarjassa. Liekö lumimyräkkä jättänyt Tampereen pyöräilijäkansan koteihinsa takkatulien ääreen tai muuten vain ihmiset eivät ole niin kilpailuhenkisiä peruskuntokaudella. Tämä pidempi matkahan on mitä oivallisin peruskuntokauden jumittamille jaloille. Hitaimmatkin "dieselit" pääsevät kelpo vauhtiin. Monissa sarjoissa syntyi hyviä tuloksia ja itsensä ylittämisiä. Miesten sarjaan otti lopulta osaa vain kolme ajajaa, mutta en antanut sen häiritä. Pääsin ajamaan pikkuveljeäni vastaan jälleen ja saimme purkaa hieman veljesten välistä uhoa. Olin asettanut kisatavoitteeksi 380-390 wattia ja 25-26 minuuttia. Lähdin ajamaan tasaisesti tunnustellen tuntemuksiani. Uskalsin heti alussa lähteä 390 watin junaan mukaan ja sainkin puskettua tasaisella tahdilla loppuun saakka. Ensimmäiset 10 minuuttia meni leikitellen ja kasvattelin tasaisesti eroa Sasu-veljeeni. 15 minuutin kohdalla tunsin matkan raadollisuuden.

Matkan raadollisuus iskee tajuntaan. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Jokainen 30 sekuntia tuntui loputtomalta ja sain psyykata kovasti itseäni. Ilman tiukkaa kaksinkamppailua on vaikea motivoida itseään ajamaan kovempaa kuin olisi tarvetta, mutta halusin kuitenkin antaa kaikkeni ja saada tyydyttävän tuloksen. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja voitin Sasua reilulla minuutilla. Lysähdin pyörän päälle ja siitä maahan ja tunsin voittaneeni itseni.

Tuskan jälkeen helpottaa. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Mahtava fiilis. Tuskan jälkeinen tunne on uskomaton. Sitä kaipasi heti jo seuraavaan kisaan. Parin viikon päästä siis kohti Keravaa ja 4 km Suomen mestaruustaistoja. Viime kaudelta puuttumaan jäänyt 4 km SM-mitali on tavoitteena. Kaikki mukaan Keravalle katsomaan tai ajamaan.
Veljestaisto jatkukoon myös tulevaisuudessa. (Kuvaaja: Veikko Halme)