maanantai 28. lokakuuta 2013

Wattbike-cupin avaus 26.10.2013, Lahti

Jo perinteeksi muodostanut Wattbike-cup pyöräytti jälleen talvikauden käyntiin. Lajissahan on kysymys sisäpyöräilystä, jossa poljetaan paikallaan tietokoneeseen kytketyillä Wattbike-kuntopyörillä. Useampi ajaja ajaa samanaikaisesti omaa pyöräänsä ja screeniltä voi seurata matkan edistymistä, tehoja, kadenssia ja aikaa. Kisat nostattavat yleensä yleisössä pienoisen huutomyrskyn. Sanotaanko näin, että laji on varmasti yksi yleisöystävällisimmistä, koska siinä näkee kaikkien kilpailijoiden koko kilpailusuorituksen ja pystyy samanaikaisesti vertailemaan eri ajajien vauhtia keskenään. Ja missä muussa lajissa pystyy mennä esimerkiksi oman suosikkiajajan viereen antamaan vinkkejä ja tsemppaamaan.

Itse hullaannuin täysin lajiin jo silloin kun useampi vuosi sitten alkoivat Wattbike-kilpailut. Laji on hyvin raaka fyysisesti sekä henkisesti ja siinä pääsee kokemaan todellista kamppailua kilpailun voitosta, vaikka lajia kokeilematon voisi luulla että on tylsää vain ajaa paikallaan ja tuijottaa screeniä. Kisat käyvät syksy- / talviaikaan myös hyvinä säännöllisinä maksimitreeneinä ja kunnon mittareina.

Lahdessa käydyssä ensimmäisessä osakilpailussa kilpailumatkoina olivat 1 km ja 4 km pikamatkat. Väliin jäi omassa sarjassani noin kaksi tuntia aikaa palautella 1 km kisan jälkeen ja saada "maitohappopökkelöistä" vielä ajokelpoiset 4 km rypistykseen. Osallistuin ensimmäistä kertaa 1 km kilpailuun ja pienellä jännityksellä odotin millaista tuskaa olisi tiedossa. Noin minuutin suoritus on lajina lähellä 400 m juoksua. Alussa ei voi lähteä aivan täysiä, koska muuten koittaa katkeaminen viimeistään 40 sekunnin kohdalla ja kisa on sitten siinä. Kovimman startin otti Lasse Vuori, mutta pääsin puolivälin paikkeilla hivuttautumaan ohitse ja luulin jo voittavani 10 sekuntia ennen maalia. Siinä kohdassa katkesin täysin ja ajo meni rykimiseksi. Tuntui että jaloissa ei virtaa minkäänlainen polttoaine enää. Kankeus ja voimattomuus saivat aikaan epätoivon tuskan. Jussi Nummikko tulikin ohitseni viime metreillä ja hävisin hänelle 0,08 sekuntia. Keskiwattini oli 690 mihin olen ihan tyytyväinen. 700 wattia jäi kuitenkin vielä haaveeksi ja siihen laskin ennakkoon pystyväni. Jussi Nummikko siis voitti, itse olin toinen ja Riku Rahikainen oli kolmas.

Alla video 1 km kisasta (Miehet yleinen):



4 kilometrin kilpailuun kaikki saapuivat kankeilla jaloilla. Tuskin kukaan oli ehtinyt kunnolla palautua hapoista kahdessa tunnissa. Aavistin että kisasta tulee väsyneitten miesten taival ja Suomen ennätyksiä ei tulla rikkomaan. Lähdin maltilla liikkeelle, mutta silti jouduin hieman hidastamaan tahtia. Jalat olivat aivan vetelät ja paras terä oli jäänyt edelliselle matkalle. Otin melko pian kärkipaikan haltuun, mutta Nummikko seurasi tiiviisti taisteluetäisyydellä. Arvasin että tästäkin kisasta tulisi meidän kahden keskinäinen vääntö. Johdin noin puoliväliin asti, kunnes Nummikko hivuttautui hiljalleen ohitseni ja jäin reilun sekunnin päähän kärjestä. Loppu lähestyi ja minulla oli kova tahto voittaa tämä matka, edellisellä matkalla kärsimäni karvaan tappion tähden. Iskin viimeisille sadoille metreille koko henkisen ja fyysisen kapasiteettini peliin ja hivuttauduin lähemmäksi kärkeä metri metriltä. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin menemään viimeisten kymmenien metrien aikana 0,11 sekunnilla ohitse Nummikosta. Olimme molemmat ihmeissämme kääntyneestä tuloksesta ja olin hyvin tyytyväinen. Vein näin kokonaiskilpailun nimiini vaivaisen 0,03 sekunnin erolla. Keskiwatit oli 486. Siihen olen tyytyväinen, koska jaloissa vielä painoi edellinen kisa.

Kuvaaja: Kalle Kotiranta


Kisa oli mielenkiintoinen ja osallistun todennäköisesti myös seuraavaan, marraskuussa käytävään Tampereen osakilpailuun. Siellä on henkinen puoli koetuksella sillä veivattavaa on 20 km verran. Voi vain kuvitella miltä se tuntuu. Sinne vaan kaikki sankoin joukoin ajamaan ja kannustamaan...

Nyt treeniä lisää ja kohti kovempia aikoja.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Cyclocrossin SM Liedossa 20.10.2013 - siniristipaidan metsästys jatkuu osaltani vielä ensi vuonna

Tänään oli taas se päivä, kun oli ajankohtaista ratkaista cyclocrossin siniristipaitojen kantajat seuraavaksi vuodeksi. Aamu valkeni hyisen koleana lintujen hytistessä viluisina oksillansa. Pieni kurkistus lämpö(pakkas)mittariin kertoi totuuden. -6 astetta vei heti aamulla suurimman hingun sännätä pyörän selkään ottamaan mittaa toisista. Lietoon kuitenkin auton nokan suuntasin ja toivoin että ihme tapahtuisi ja päivästä tulisi huomattavasti lämpimämpi. Toiveessa oli hieman totuuden rippeitäkin sillä eikös Turun seutua ole pidetty yleisesti yhtenä Suomen lämpimimmistä alueista. Perillä pakkasta oli edelleen aamupäivällä nelisen astetta ja hytisten otin tuntumaa kisarataan.

Pyörän kanssa minulla oli vielä haasteita jokunen viikko sitten, koska en omista cycloa, mutta sain tamperelaiselta pyöräliike R-Techiltä ystävällisesti lainaan Cuben crossarin, jolla kelpasi ajaa kisassa. Ei jäänyt kisa pyörästä kiinni.

Ennakkovideon ja -puheiden perusteella oli odotettavissa haastava rata, jota voisi paikka paikoin jopa pitää enemmän xco-ratana, kuin cycloon olennaisesti kuuluvana. Rata olikin haastava, ainakin itselleni, ja harjoittelin muutaman kerran vaikeita kohtia. Reitillä oli hankala alamäkivoittoinen polkulasku, jossa kisan aikana menetin luvattoman paljon aikaa kärkikuskeille vaikka maastomies olenkin. Paljon oli myös hiekkatietä ja asfalttia sekä tiukkoja käännöksiä ja rytminvaihdospaikkoja.

Miesten kisaan oli tullut lähes kaikki Suomen kovimmat crossi-kuskit ja varmasti ainakin kaikki jotka eivät pakkasta pelänneet. Kisan aikoihin oli lämpötila jo nelisen astetta plussalla, joten pari hurjapäätä päätti ajaa lyhyillä lahkeilla hyytävästä kelistä välittämättä. Lienee ollut oikea ratkaisu sillä siellä mitaleilla nämä kaverit olivatkin. Kisa lähti heti paukusta reipasta kyytiä liikkeelle ja itsellä oli hieman vaikeuksia saada alussa tarvittavia watteja ulos jaloista. Kuukauden kisatauon aikana minulta oli päässy unohtumaan miten pahalta kisaaminen todellisuudessa tuntuu. Kevyiden harjoitusten mennessä hyvin sitä aina kuvittelee olevansa hirmuiskussa, mutta sitten kun pitäisi oikeesti saada turbosta kaikki irti niin alkaa karstat tuntua kurkussa ja jalat huutaa armoa. Oma fiilis kunnosta ei aina ole kisan jälkeen sama kuin ennen kisaa. Se on yleistä. Kisassa lähdin liikkeelle sijalla 6, kärkikaksikon (Samuel Pökälä, Juha Kangaskokko) karatessa pikajunan lailla horisonttiin. Muiden täytyi todeta jo kisan alkuvaiheessa että kaksi kirkkainta mitalia oli tarjolla vain kierroksen verran. Seuraavina seurasivat Skinsin maastokisojen tehoduo (Henri Ojala, Simo Sohkanen). Nämä tekniikkaspesialistitkin olivat rohkaistuneet jälleen kerran tulemaan paikan päälle vaikka täysjoustopyöriä eivät tällä kertaa alleen saaneet ottaa. Tähden Toni tuli seuraavana ja minä Tähden hyvässä peesissä. Useamman kierroksen oli tämä tilanne, kunnes noin neljän kierroksen jälkeen aloin hölläämään vauhtia. Jotenkin en vain saanut itseäni kovempaan vauhtiin ja tuntui nihkeältä. Edellä olevat loittonivat hiljalleen ja henkisesti jo luovutin mitalitaiston. Ajelin kuudentena, kunnes Ojalan rengas meni ja pääsin kuittaamaan sijalle 5. Sohkanen ja Tähti kasvattivat vastustamattomasti etumatkaansa minuun ja vaikka kuinka yritin vääntää, puristaa ja kammeta niin ero vain kasvoi. Hetken teki mieli heittää koko homma kesken. Olin toivonut mitalia ja nyt mitalijuna loittoni metri metriltä. Mitä ideaa tässä siis olisi enää jatkaa.

Matka kuitenkin jatkui ja yhtäkkiä Juho Hännisen punavalkoisen ajopaidan värit vilkkuivat selkäni takana. Viides sijani oli saanut hieman odottamatta uhkaajan. Hänninen ajoikin minut kiinni kun tunsin väsyväni enenevässä määrin. Päästin Hännisen ohitse ja myös samoihin aikoihin Sohkasen kaatui edelläni alamäessä ja pääsin jälleen viidennelle sijalle. Viimeisellä kierroksella halusin antaa kaikkeni ja taistella edes puumitalista eli neljännestä sijasta. Ajoimme Hännisen kanssa suurella vimmalla euforisen tunteen saattelemana, kuin kaksi villihärkää, jotka eivät näe edessään muuta kuin sen ärsyttävän punaisen kankaan. Saimme reilusti Tähteä kiinni viimeisen kierroksen aikana mutta emme riittävästi. En jaksanut enää viime metreillä yrittää Hännisen ohitse joten tulimme maaliin samalla ajalla sijoilla 4 ja 5. Pökälä voitti, Kangaskokko oli toinen ja Tähti kolmas.

Kisa oli itselleni jonkinmoinen pettymys. Olin tyytyväinen keskisykkeeseeni 183, jonka puolesta sain kaiken irti, mutta sijoituksellisesti viides sija ei riitä. Niitä on jo riittävästi. Odotin mitalia ja halusin tavoitella ehkä jopa sitä siniristipaitaa, koska se minulta vielä puuttuu aikuisten sarjasta. Hopeaa ja pronssia on tullut eri lajeista, mutta ei kultaa. Ensi vuonna paidan metsästys jatkuu. Tähän kisaan oli hyvä lopettaa ulkopyöräily kausi ja tästä on mukava siirtyä kohti treenikautta. Sisäpyöräilykausi jatkuu kyllä Wattbike-cupin merkeissä jo ensi viikolla.

Tulokset:

http://teamvelocycling.com/tulokset-sm-cyclocross-2014

Kuvia:

https://picasaweb.google.com/110250676830619206001/CyclocrossSM2014?authkey=Gv1sRgCOCly97RmKTjJA

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tervetuloa uuteen blogiini!

Tervetuloa!

Olet tullut uuteen blogiini. Kirjoittelen tänne harjoittelusta, kilpailemisesta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta, joka jotenkin liittyy urheiluun ja etenkin pyöräilyyn.

Sivut ovat vielä hieman työn alla, joten päivityksiä ilmaantuu hiljalleen.