maanantai 16. joulukuuta 2013

Wattbike-sirkus jatkui Suomen mestaruus taistolla Keravalla 14.12.2013



Lauantaina oli tämän kauden ensimmäiset Suomen mestaruus kilpailut Wattbikella. Matkana oli ainoastaan 4 km, joka suosii hieman erilaisia ajajia kuin taannoinen 20 km rypistys. 4km on hapottava matka heti alusta lähtien ja vaikka miten yrittäisi ajaa tasaisesti ja aloittaa rauhallisesti, Wattbike-kuolema on silti hyvin todennäköinen. Itse lähdin kisaan heikon testituloksen ja huonoilta tuntuvien jalkojen kanssa. Pelkään näitä happomatkoja. Niissä tilanteet voivat kääntyä yllättäen päälaelleen selkeältä näyttävän etumatkan jälkeenkin. Yleensä puoliväli on käänteen tekevä. Jos siinä vaiheessa jo tuntuu pahalta, tuskan määrä on aivan käsittämätön maalissa. Jos puolivälissä pystyy kiristämään, on huippuiskussa.

Vaikka omistankin Wattbiken 4km virallisen Suomen ennätyksen vuoden takaa, en silti koe olevani omimmillani 4km matkalla. Omat ominaisuudet ovat kehittyneet ehkä hieman pidemmille matkoille ja tänä syksynä 4km kisoissa on ollut suuria vaikeuksia päästä edes lähelle omaa vanhaa tasoaan. Vaikka voittaa, niin harmittaa jos vuosi sitten on ajanut reilusti kovempaa. Tällä kertaa Keravalle oli kokoontunut jälleen mukavasti ajajia, vaikka enemmänkin olisi hyvin sopinut mukaan. Miesten lähdössä oli vajaa 10 kuskia viivalla ja kyllä siitä saatiin ihan kova kamppailu aikaiseksi. Johdin kisaa alusta loppuun saakka, mutta voitto ei tullut helpolla. CCH:n Olli Aaltonen haastoi aivan viime metreille asti tiukasti ja maalissa ero oli vain reilun sekunnin luokkaa. En tuntenut jalkojani vahvoiksi kisan missään vaiheessa ja puolivälin jälkeen jouduin taistelemaan vain happoa vastaan. Onneksi kisa meni erittäin tiukille ja sain puristettua itsestäni maksimaalisen suorituksen. Maksimisyke 205 on uusi ennätykseni. Aika 04.36,32 ei herättänyt suurta intoa, koska oma ennätys on noin yhdeksän sekuntia parempi. Tämän hetkiselle kunnolleni ajo oli silti paras mahdollinen.

Täytyy nostaa hattua tälle Wattbike-organisaatiolle, joka näitä kisoja jaksaa pyörittää vuodesta toiseen. Välillä osallistujamäärä ei ole kovinkaan huikaiseva, mutta silti nämä ”työmiehet” jaksavat häärätä ja valmistella kisoja. Kisoilla tarjotaan mahtavia tilaisuuksia pitää talven motivaatiota yllä ja testailla omaa kuntoaan muita vastaan. En ymmärrä sitä että monet etenkin miesten Elite-kuskeista eivät ota osaa näihin kilpailuihin. Nämä eivät pilaa harjoituskautta, eivät ole noloja kisoja, eivätkä korreloi suoraan ulkokilpailuihin. Ei se pilaa mainetta, jos voittaa tai häviää Wattbikessa. Kyseessä on laji, joka on raaka, jossa täytyy olla myös hauskaa ja jota kiertävät monet kilpailijat uskollisesti vuodesta toiseen. Tämä on vähän kuin elämäntapa, mutta se ei tarkoita sitä ettei joku muukin voisi tulla kokeilemaan tätä hienoa lajia.

Seuraava mahdollisuus lajiin mukaan tuloon on tammikuun 18. päivä, jolloin on jaossa 10 km Suomen mestaruusmitalit. Jos tiedät miten hyytävältä tuntuu ajaa täysiä 10 km tempopyörällä kesäkeleissä, voit vain kuvitella miten paljon enemmän pääset haastamaan itseäsi Wattbikella ilmavirtojen humistessa ja wattien puhuessa. Jokaisen polkaisun täytyy olla tehokas, ja maalissa saa olla kaikkensa antaneena. Tule mukaan testaamaan.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Wattbike-raastoa Tampereella 30.11.2013

Lauantaina oli vihdoin yksi cupin kohokohdista, kun pääsin ajamaan 20 km kisan Tampereelle. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettynä tämä matka herätti minussa paljon mielenkiintoa ja arvuuttelua mahdollisesta ajasta ja keskiwateista. Perinteiset kisamatkat: 1 km, 4 km ja 10 km ovat vielä melkoisia "runttausmatkoja", mutta 20 km matkan miellän jo enemmän kestävyyslajiksi. Siinä parhaiten mielestäni onnistuu tasaisella tempomaisella vauhdinjaolla. Psyykkisesti on kovaa ajaa samalla teholla vajaa puoli tuntia, mutta sitä se pyöräily vaan on. Ei treeneissä ja kisoissa aina pääse helpolla. Välillä joutuu kärsimään, mutta se palkitaan sitten kun maali koittaa. Wattbike on raaka laji, koska kisan aikana ei pysty lepäämään lainkaan suorituksen kärsimättä. Joka kerta kun pysäyttää edes hetkeksi polkemisen, niin vauhti tippuu heti nollaan. Wattbike ei rullaa samalla tavalla, kuin oikea polkupyörä. Wattbikessa ei tavallaan ole lainkaan "vapaaratasta" vaan koko ajan joutuu polkemaan pitääkseen vauhdin yllä. Sen takia sanoisin että 20 km ajo Wattbikella on huomattavasti rankempi koettelemus, kuin vastaava matka tempopyörällä ulkona. Tempopyörällä pääsee jossain vaiheessa ajoa aina hetkeksi hengähtämään niin halutessaan, ilman että vauhti liiemmin tippuu.

Kun puhutaan Wattbiken ja pyöräilyn välisistä eroista ja siitä kuinka huonosti ajat korreloivat keskenään, niin oman tuntemukseni mukaan ajat ovat suhteessa lähempänä todellisia mitä pidempää matkaa ajetaan. Lyhyillä matkoilla Wattbiken kiihtyvyys, ajajan massan huomioimattomuus ja tuulettomat olosuhteet ym. vaikuttavat siihen että ajat ovat huomattavasti parempia kuin todellisuudessa. Kun matkat pitenevät niin Wattbikella ajaessa alkaa kärsiä siitä että ajamista ei voi hetkeksikään hellittää. Tällöin suorituksen taso laskee lähemmäksi todellista ulkona ajettua suoritusta.

Tämän lyhyen selonteon jälkeen voisin palata itse kisaan. Tampereen Pyörä-Poikien avustuksella oli järkätty mahdollisuus testailla jälleen kuntoaan ja haastaa kavereita tosissaan. Kisat järjestettiin teollisuushalliin rakennetussa kuntosalitilassa, jossa oli melko hiostava tunnelma useamman kuskin puhistessa aina vuorollaan satulan selässä. Ilmanvaihto ei ollut kaikkein hapekkain, mutta kaikille kuitenkin sama. Ei paikalla sinänsä niin merkitystä ole. Kyllä sitä ajaa ihan missä vaan. Tulostaso on kuitenkin suhteessa muihin ajajiin aina sama. Ihmettelin vähäistä osanottajamäärää etenkin miesten yleisessä sarjassa. Liekö lumimyräkkä jättänyt Tampereen pyöräilijäkansan koteihinsa takkatulien ääreen tai muuten vain ihmiset eivät ole niin kilpailuhenkisiä peruskuntokaudella. Tämä pidempi matkahan on mitä oivallisin peruskuntokauden jumittamille jaloille. Hitaimmatkin "dieselit" pääsevät kelpo vauhtiin. Monissa sarjoissa syntyi hyviä tuloksia ja itsensä ylittämisiä. Miesten sarjaan otti lopulta osaa vain kolme ajajaa, mutta en antanut sen häiritä. Pääsin ajamaan pikkuveljeäni vastaan jälleen ja saimme purkaa hieman veljesten välistä uhoa. Olin asettanut kisatavoitteeksi 380-390 wattia ja 25-26 minuuttia. Lähdin ajamaan tasaisesti tunnustellen tuntemuksiani. Uskalsin heti alussa lähteä 390 watin junaan mukaan ja sainkin puskettua tasaisella tahdilla loppuun saakka. Ensimmäiset 10 minuuttia meni leikitellen ja kasvattelin tasaisesti eroa Sasu-veljeeni. 15 minuutin kohdalla tunsin matkan raadollisuuden.

Matkan raadollisuus iskee tajuntaan. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Jokainen 30 sekuntia tuntui loputtomalta ja sain psyykata kovasti itseäni. Ilman tiukkaa kaksinkamppailua on vaikea motivoida itseään ajamaan kovempaa kuin olisi tarvetta, mutta halusin kuitenkin antaa kaikkeni ja saada tyydyttävän tuloksen. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja voitin Sasua reilulla minuutilla. Lysähdin pyörän päälle ja siitä maahan ja tunsin voittaneeni itseni.

Tuskan jälkeen helpottaa. (Kuvaaja: Veikko Halme)
Mahtava fiilis. Tuskan jälkeinen tunne on uskomaton. Sitä kaipasi heti jo seuraavaan kisaan. Parin viikon päästä siis kohti Keravaa ja 4 km Suomen mestaruustaistoja. Viime kaudelta puuttumaan jäänyt 4 km SM-mitali on tavoitteena. Kaikki mukaan Keravalle katsomaan tai ajamaan.
Veljestaisto jatkukoon myös tulevaisuudessa. (Kuvaaja: Veikko Halme)



maanantai 28. lokakuuta 2013

Wattbike-cupin avaus 26.10.2013, Lahti

Jo perinteeksi muodostanut Wattbike-cup pyöräytti jälleen talvikauden käyntiin. Lajissahan on kysymys sisäpyöräilystä, jossa poljetaan paikallaan tietokoneeseen kytketyillä Wattbike-kuntopyörillä. Useampi ajaja ajaa samanaikaisesti omaa pyöräänsä ja screeniltä voi seurata matkan edistymistä, tehoja, kadenssia ja aikaa. Kisat nostattavat yleensä yleisössä pienoisen huutomyrskyn. Sanotaanko näin, että laji on varmasti yksi yleisöystävällisimmistä, koska siinä näkee kaikkien kilpailijoiden koko kilpailusuorituksen ja pystyy samanaikaisesti vertailemaan eri ajajien vauhtia keskenään. Ja missä muussa lajissa pystyy mennä esimerkiksi oman suosikkiajajan viereen antamaan vinkkejä ja tsemppaamaan.

Itse hullaannuin täysin lajiin jo silloin kun useampi vuosi sitten alkoivat Wattbike-kilpailut. Laji on hyvin raaka fyysisesti sekä henkisesti ja siinä pääsee kokemaan todellista kamppailua kilpailun voitosta, vaikka lajia kokeilematon voisi luulla että on tylsää vain ajaa paikallaan ja tuijottaa screeniä. Kisat käyvät syksy- / talviaikaan myös hyvinä säännöllisinä maksimitreeneinä ja kunnon mittareina.

Lahdessa käydyssä ensimmäisessä osakilpailussa kilpailumatkoina olivat 1 km ja 4 km pikamatkat. Väliin jäi omassa sarjassani noin kaksi tuntia aikaa palautella 1 km kisan jälkeen ja saada "maitohappopökkelöistä" vielä ajokelpoiset 4 km rypistykseen. Osallistuin ensimmäistä kertaa 1 km kilpailuun ja pienellä jännityksellä odotin millaista tuskaa olisi tiedossa. Noin minuutin suoritus on lajina lähellä 400 m juoksua. Alussa ei voi lähteä aivan täysiä, koska muuten koittaa katkeaminen viimeistään 40 sekunnin kohdalla ja kisa on sitten siinä. Kovimman startin otti Lasse Vuori, mutta pääsin puolivälin paikkeilla hivuttautumaan ohitse ja luulin jo voittavani 10 sekuntia ennen maalia. Siinä kohdassa katkesin täysin ja ajo meni rykimiseksi. Tuntui että jaloissa ei virtaa minkäänlainen polttoaine enää. Kankeus ja voimattomuus saivat aikaan epätoivon tuskan. Jussi Nummikko tulikin ohitseni viime metreillä ja hävisin hänelle 0,08 sekuntia. Keskiwattini oli 690 mihin olen ihan tyytyväinen. 700 wattia jäi kuitenkin vielä haaveeksi ja siihen laskin ennakkoon pystyväni. Jussi Nummikko siis voitti, itse olin toinen ja Riku Rahikainen oli kolmas.

Alla video 1 km kisasta (Miehet yleinen):



4 kilometrin kilpailuun kaikki saapuivat kankeilla jaloilla. Tuskin kukaan oli ehtinyt kunnolla palautua hapoista kahdessa tunnissa. Aavistin että kisasta tulee väsyneitten miesten taival ja Suomen ennätyksiä ei tulla rikkomaan. Lähdin maltilla liikkeelle, mutta silti jouduin hieman hidastamaan tahtia. Jalat olivat aivan vetelät ja paras terä oli jäänyt edelliselle matkalle. Otin melko pian kärkipaikan haltuun, mutta Nummikko seurasi tiiviisti taisteluetäisyydellä. Arvasin että tästäkin kisasta tulisi meidän kahden keskinäinen vääntö. Johdin noin puoliväliin asti, kunnes Nummikko hivuttautui hiljalleen ohitseni ja jäin reilun sekunnin päähän kärjestä. Loppu lähestyi ja minulla oli kova tahto voittaa tämä matka, edellisellä matkalla kärsimäni karvaan tappion tähden. Iskin viimeisille sadoille metreille koko henkisen ja fyysisen kapasiteettini peliin ja hivuttauduin lähemmäksi kärkeä metri metriltä. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin menemään viimeisten kymmenien metrien aikana 0,11 sekunnilla ohitse Nummikosta. Olimme molemmat ihmeissämme kääntyneestä tuloksesta ja olin hyvin tyytyväinen. Vein näin kokonaiskilpailun nimiini vaivaisen 0,03 sekunnin erolla. Keskiwatit oli 486. Siihen olen tyytyväinen, koska jaloissa vielä painoi edellinen kisa.

Kuvaaja: Kalle Kotiranta


Kisa oli mielenkiintoinen ja osallistun todennäköisesti myös seuraavaan, marraskuussa käytävään Tampereen osakilpailuun. Siellä on henkinen puoli koetuksella sillä veivattavaa on 20 km verran. Voi vain kuvitella miltä se tuntuu. Sinne vaan kaikki sankoin joukoin ajamaan ja kannustamaan...

Nyt treeniä lisää ja kohti kovempia aikoja.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Cyclocrossin SM Liedossa 20.10.2013 - siniristipaidan metsästys jatkuu osaltani vielä ensi vuonna

Tänään oli taas se päivä, kun oli ajankohtaista ratkaista cyclocrossin siniristipaitojen kantajat seuraavaksi vuodeksi. Aamu valkeni hyisen koleana lintujen hytistessä viluisina oksillansa. Pieni kurkistus lämpö(pakkas)mittariin kertoi totuuden. -6 astetta vei heti aamulla suurimman hingun sännätä pyörän selkään ottamaan mittaa toisista. Lietoon kuitenkin auton nokan suuntasin ja toivoin että ihme tapahtuisi ja päivästä tulisi huomattavasti lämpimämpi. Toiveessa oli hieman totuuden rippeitäkin sillä eikös Turun seutua ole pidetty yleisesti yhtenä Suomen lämpimimmistä alueista. Perillä pakkasta oli edelleen aamupäivällä nelisen astetta ja hytisten otin tuntumaa kisarataan.

Pyörän kanssa minulla oli vielä haasteita jokunen viikko sitten, koska en omista cycloa, mutta sain tamperelaiselta pyöräliike R-Techiltä ystävällisesti lainaan Cuben crossarin, jolla kelpasi ajaa kisassa. Ei jäänyt kisa pyörästä kiinni.

Ennakkovideon ja -puheiden perusteella oli odotettavissa haastava rata, jota voisi paikka paikoin jopa pitää enemmän xco-ratana, kuin cycloon olennaisesti kuuluvana. Rata olikin haastava, ainakin itselleni, ja harjoittelin muutaman kerran vaikeita kohtia. Reitillä oli hankala alamäkivoittoinen polkulasku, jossa kisan aikana menetin luvattoman paljon aikaa kärkikuskeille vaikka maastomies olenkin. Paljon oli myös hiekkatietä ja asfalttia sekä tiukkoja käännöksiä ja rytminvaihdospaikkoja.

Miesten kisaan oli tullut lähes kaikki Suomen kovimmat crossi-kuskit ja varmasti ainakin kaikki jotka eivät pakkasta pelänneet. Kisan aikoihin oli lämpötila jo nelisen astetta plussalla, joten pari hurjapäätä päätti ajaa lyhyillä lahkeilla hyytävästä kelistä välittämättä. Lienee ollut oikea ratkaisu sillä siellä mitaleilla nämä kaverit olivatkin. Kisa lähti heti paukusta reipasta kyytiä liikkeelle ja itsellä oli hieman vaikeuksia saada alussa tarvittavia watteja ulos jaloista. Kuukauden kisatauon aikana minulta oli päässy unohtumaan miten pahalta kisaaminen todellisuudessa tuntuu. Kevyiden harjoitusten mennessä hyvin sitä aina kuvittelee olevansa hirmuiskussa, mutta sitten kun pitäisi oikeesti saada turbosta kaikki irti niin alkaa karstat tuntua kurkussa ja jalat huutaa armoa. Oma fiilis kunnosta ei aina ole kisan jälkeen sama kuin ennen kisaa. Se on yleistä. Kisassa lähdin liikkeelle sijalla 6, kärkikaksikon (Samuel Pökälä, Juha Kangaskokko) karatessa pikajunan lailla horisonttiin. Muiden täytyi todeta jo kisan alkuvaiheessa että kaksi kirkkainta mitalia oli tarjolla vain kierroksen verran. Seuraavina seurasivat Skinsin maastokisojen tehoduo (Henri Ojala, Simo Sohkanen). Nämä tekniikkaspesialistitkin olivat rohkaistuneet jälleen kerran tulemaan paikan päälle vaikka täysjoustopyöriä eivät tällä kertaa alleen saaneet ottaa. Tähden Toni tuli seuraavana ja minä Tähden hyvässä peesissä. Useamman kierroksen oli tämä tilanne, kunnes noin neljän kierroksen jälkeen aloin hölläämään vauhtia. Jotenkin en vain saanut itseäni kovempaan vauhtiin ja tuntui nihkeältä. Edellä olevat loittonivat hiljalleen ja henkisesti jo luovutin mitalitaiston. Ajelin kuudentena, kunnes Ojalan rengas meni ja pääsin kuittaamaan sijalle 5. Sohkanen ja Tähti kasvattivat vastustamattomasti etumatkaansa minuun ja vaikka kuinka yritin vääntää, puristaa ja kammeta niin ero vain kasvoi. Hetken teki mieli heittää koko homma kesken. Olin toivonut mitalia ja nyt mitalijuna loittoni metri metriltä. Mitä ideaa tässä siis olisi enää jatkaa.

Matka kuitenkin jatkui ja yhtäkkiä Juho Hännisen punavalkoisen ajopaidan värit vilkkuivat selkäni takana. Viides sijani oli saanut hieman odottamatta uhkaajan. Hänninen ajoikin minut kiinni kun tunsin väsyväni enenevässä määrin. Päästin Hännisen ohitse ja myös samoihin aikoihin Sohkasen kaatui edelläni alamäessä ja pääsin jälleen viidennelle sijalle. Viimeisellä kierroksella halusin antaa kaikkeni ja taistella edes puumitalista eli neljännestä sijasta. Ajoimme Hännisen kanssa suurella vimmalla euforisen tunteen saattelemana, kuin kaksi villihärkää, jotka eivät näe edessään muuta kuin sen ärsyttävän punaisen kankaan. Saimme reilusti Tähteä kiinni viimeisen kierroksen aikana mutta emme riittävästi. En jaksanut enää viime metreillä yrittää Hännisen ohitse joten tulimme maaliin samalla ajalla sijoilla 4 ja 5. Pökälä voitti, Kangaskokko oli toinen ja Tähti kolmas.

Kisa oli itselleni jonkinmoinen pettymys. Olin tyytyväinen keskisykkeeseeni 183, jonka puolesta sain kaiken irti, mutta sijoituksellisesti viides sija ei riitä. Niitä on jo riittävästi. Odotin mitalia ja halusin tavoitella ehkä jopa sitä siniristipaitaa, koska se minulta vielä puuttuu aikuisten sarjasta. Hopeaa ja pronssia on tullut eri lajeista, mutta ei kultaa. Ensi vuonna paidan metsästys jatkuu. Tähän kisaan oli hyvä lopettaa ulkopyöräily kausi ja tästä on mukava siirtyä kohti treenikautta. Sisäpyöräilykausi jatkuu kyllä Wattbike-cupin merkeissä jo ensi viikolla.

Tulokset:

http://teamvelocycling.com/tulokset-sm-cyclocross-2014

Kuvia:

https://picasaweb.google.com/110250676830619206001/CyclocrossSM2014?authkey=Gv1sRgCOCly97RmKTjJA

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tervetuloa uuteen blogiini!

Tervetuloa!

Olet tullut uuteen blogiini. Kirjoittelen tänne harjoittelusta, kilpailemisesta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta, joka jotenkin liittyy urheiluun ja etenkin pyöräilyyn.

Sivut ovat vielä hieman työn alla, joten päivityksiä ilmaantuu hiljalleen.